Väylä: Rautateiden kapasiteetti syntyy infran, kaluston ja aikataulujen yhteispelistä
Väyläviraston mukaan rautatiet ovat lyömätön liikennemuoto suurten volyymien kuljetuksiin, oli kyse sitten ihmisistä tai tavarasta. Suomessa tehdään vuosittain yli 80 miljoonaa junamatkaa ja tavaraa liikkuu raiteilla yli puoli miljoonaa rekkalastillista. Jotta raiteille saadaan mahtumaan mahdollisimman hyvin sekä matkustajat että tavarat, aikataulujen, kaluston ja infran on toimittava yhteen. Tässä palapelissä keskeinen käsite on ratakapasiteetti.
Suomen rautateillä kulkee päivittäin matkustajia töihin ja vapaa-ajan menoihin sekä tonneittain tavaraa tehtaisiin ja maailmalle. Radan kapasiteetti ei tarkoita vain sitä, montako junaa radalle mahtuu, vaan että aikataulut ovat liikkujille mahdollisimman käyttökelpoiset ja kokonaisuus toimii.
- Isossa kuvassa rataverkko pystyy vastaamaan nykyiseen kysyntään, vaikka ruuhkaisimpina aikoina ja tietyillä rataosilla kapasiteetti on tiukoilla, rautatiejohtaja Jukka Ronni toteaa.
”Pääkaupunkiseudulla junaliikenteeseen nojaava liikenne on vilkkaudeltaan ihan omaa luokkaansa ja toisaalta tavaraliikenteessä mm. satamien ja tehtaiden välillä kulkee paljon junaliikennettä.”
Kapasiteetti on aika- ja paikkasidonnaista
Kapasiteettia saattaa vuorokausitasolla olla vapaana, mutta ei välttämättä silloin, kun sille olisi kysyntää. Matkustajaliikenteen vilkkaat aamu- ja iltavuorot täytyy saada toteutumaan eikä niitä voi siirtää yön pikkutunneille. Tuotantolaitoksen toiminta voi olla hyvin optimoitua kuljetusten suhteen.
- Junakalusto kiertää tehtaisiin vuorokauden ympäri ja muodostaa osan tehtaan tuotantolinjasta. Junat syöttävät raakamateriaalia sisään tai toimivat varastona valmiille tuotteille matkalla satamiin. Jo muutaman päivän katko liikenteessä näkyisi tehtaiden tuotannossa häiriönä.
Suomen yksiraiteisella sekaliikenneradalla yhteensovitus on keskeinen osa kapasiteetin optimaalista hyödyntämistä.
- Kuljetustarpeet, reitit ja aikataulut sovitetaan yhteen edellisenä vuonna ja samalla otetaan huomioon radan korjaustarpeet ja ratatöiden vaatimat työraot. Kiireellistäkin kapasiteettia on mahdollisuus hakea, mutta lähtökohtaisesti yhteensovitus tehdään hyvissä ajoin ennakkoon.
Kapasiteettia voidaan lisätä eri keinoin
Liian täyteen viritetty rata lisää häiriöherkkyyttä ja heikentää täsmällisyyttä. Yksiraiteisella radalla myöhästynyt juna voi myöhästyttää kohtaamispaikalla toista junaa, jolloin viive ketjuuntuu. Aikataulujen luotettavuus vaikuttaa eniten asiakkaiden tyytyväisyyteen ja siksi täsmällisyyden varmistaminen on tärkeä osa kapasiteetin optimointia. Liikenteenohjaajien työ ja ammattitaito ovat keskeisessä roolissa liikenteen päivittäisessä sujumisessa.
- Lisäkapasiteettia etsitään ensin kokonaisuutta optimoimalla ja aikatauluja yhteensovittamalla. Sen jälkeen arvioidaan muutosmahdollisuuksia infrassa ja kalustossa. Jos kalustoa löytyy, junan pituutta voidaan kasvattaa ja esim. matkustajalaitureita pidentää. Inframuutokset vaativat kuitenkin aina rahoituksen ja suunnittelua ennen toteutusta eivätkä useinkaan ole nopeasti toteutettavissa.
Rautatieinfran muutokset ja uuden rakentaminen on pidempi ja kalliimpi tie, joten isoja infrainvestointeja harkittaessa arvioidaan sekä nykyisiä että tulevia liikennetarpeita asiakasvuoropuhelun kautta.
- Väyläviraston näkemys infran kehittämistarpeista on koottu investointiohjelmaan ja sen pohjalta poliitikot päättävät, millaisia kehittämishankkeita lopulta käynnistetään.
Tarpeita riittää ja rautateiden tulevaisuus arjen logistiikan keskeisenä runkona näyttää vahvalta.
- Rautatiet ovat tehokas, ympäristöystävällinen ja turvallinen kulkumuoto, jonka vahvuus on erityisesti isojen volyymien kuljetuksissa. Tämä ei ole muuttumassa pitkälläkään aikavälillä.
(Kuvituskuva Väylävirasto)



