Lehti: Kansanedustaja teki kirjallisen kysymyksen VR:n kaluston myynnistä
Kansan Uutiset kertoo, että hallituksen investointiohjelman rahoittaminen VR:n pussista herättää kysymyksiä.
- Rahoitusratkaisu herättää paljon avoimia kysymyksiä. Mitä kaikkea kalustoa kaupat pitävät sisällään, ja kuinka paljon pääomaa VR:stä aiotaan palauttaa valtiolle, kansanedustaja Timo Furuholm (vas.) pohtii kirjallisessa kysymyksessään.
- Hallitus aikoo rahoittaa investointiohjelmaansa muun muassa VR:n pääomanpalautuksilla. Pääomanpalautusten taustalla ovat junakaluston siirrot erilliseen, velkarahoitusta hyödyntävään kalustoyhtiöön.
Lehden mukaan Furuholm muistuttaa talouspoliittisen ministerivaliokunnan kesäkuun 2024 päätöksestä, jonka kalustoyhtiöön siirretään nykyisessä ostoliikenteessä käytettävää kalustoa, mutta että markkinaehtoiseen junaliikenteeseen liittyvä kalusto jätetään järjestelyn ulkopuolelle.
- Aikooko hallitus nyt laajentaa kalustokauppoja investointiohjelman rahoittamiseksi? Onko tarkoituksena myydä myös markkinaehtoisessa kaukojunaliikenteessä käytettävää kalustoa. Entä onko hallitus arvioinut kaluston myynnin ja siihen liittyvien pääomanpalautusten vaikutuksia VR:n asemaan ja nykyisiin junayhteyksiin?
(Kuva: Santeri Viinamäki)




