VR: Etelän hiihtolomat täyttävät junat

VR: Etelän hiihtolomat täyttävät junat

VR muistuttaa, että Etelä-Suomen hiihtolomat alkavat loppuviikosta ja että moni suuntaa vapaiden viettoon pohjoiseen.

- Suosituin menoliikenteen matkustuspäivä etelästä pohjoiseen on junaliikenteessä perjantai. Lauantaille ja sunnuntaille on ostettu paljon lippuja. Yöjunien makuupaikat ovat loppumaisillaan, mutta istumapaikoille on vielä tilaa.

Uusi vuosi alkoi kotimaan kaukojunaliikenteessä vilkkaasti. Tammikuussa tehtiin yhteensä 1,1 miljoonaa kotimaan kaukoliikenteen matkaa, yhteensä 3% enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Kasvu painottui tammikuussa Helsingin ja Rovaniemen (+17%), Helsingin ja Kuopion (+15%) sekä Helsingin ja Vaasan (+10%) välisille reiteille.

- Tammikuussa tehtiin valtava määrä kaukoliikenteen matkoja. Samaan aikaan kuukausi oli meille todella haastava etenkin täsmällisyyden osalta. Runsaat lumisateet ja pakkaset vaikuttivat sekä Väyläviraston ratainfrastruktuuriin, että meidän kalustoomme. Olemme ennakoineet haastavia olosuhteita mm. järjestämällä korvaavia kuljetuksia, varaamalla ylimääräistä henkilökuntaa vuoroihin ja järjestämällä asemille lisäohjausta matkustajia varten, matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen sanoo.

Pian käynnistyvään hiihtolomaliikenteeseen varauduttiin jo viime viikolla korvaamalla joitakin kaukoliikenteen junavuoroja busseilla ja muilla junavuoroilla. Näin VR sai lisäaikaa kaluston sulattamiselle ja huolloille.                                              

Etelä-Suomen hiihtolomien menoliikenne painottuu viikonloppuun ja perjantai 15.2. näyttää tällä hetkellä olevan ruuhkaisin päivä junaliikenteessä. Suosituimpien matkustuspäivien osalta yöjunien makuupaikat ovat loppumaisillaan, mutta istumapaikoilla on vielä tilaa. Muutama juna on jo myyty loppuun perjantain osalta.

- Olemme lisänneet edullisten Säästölippujen saatavuutta hiihtolomien ajaksi – näitä lippuja voi siis hyvin vielä löytää joihinkin juniin suosituimpina matkustuspäivinä. Suosituimmat päiväjunat täyttyvät kovaa vauhtia, joten oma lippu kannattaa joka tapauksessa hankkia nopeasti, jos haluaa matkustaa tietyllä vuorolla.

Paluuliikenteen suosituin päivä on tällä hetkellä perjantai 22.2. Lauantai ja sunnuntai ovat ruuhkaisia liikennepäiviä.

Yle: Matkustajien stressi purkautuu konduktööreihin

Yle: Matkustajien stressi purkautuu konduktööreihin

Lehti: Liikemies hahmottelee Tallinnan-tunnelin rahoitusta - ”Maailma on täynnä rahaa, sitä pitää käydä hakemassa”

Lehti: Liikemies hahmottelee Tallinnan-tunnelin rahoitusta - ”Maailma on täynnä rahaa, sitä pitää käydä hakemassa”