Kunnat ja Väylä parantavat asemien pyöräpysäköintiä

Kunnat ja Väylä parantavat asemien pyöräpysäköintiä

Väylän ja kuntien yhteistyöllä parannetaan yhteensä 14 rautatieaseman pyöräpysäköintiä vielä vuoden 2019 aikana. Väylän mukaan tavoitteena on saada yhä useammalle asemalle runkolukittavat telineet ja pyöräkatokset. Kehitystoimilla halutaan lisätä pyöräilijöiden turvallisuuden tunnetta pyöräpysäköintiin.

Väylä teki vuonna 2018 selvityksen kaukoliikenteen 1-luokan rautatieasemien pyöräpysäköinnin nykytilasta ja kehittämistarpeista. Väylä parantaa selvityksen myötä tämän vuoden aikana yhteensä 14 aseman pyöräpysäköintiä yhteistyössä kuntien kanssa. Muun muassa Salon rautatieaseman eturengastelineet poistetaan ja tilalle asennetaan runkolukitustelineet. Muita pyöräpysäköinnin osalta kehitettäviä asemia ovat esimerkiksi Riihimäki, Lappeenranta ja Tampere.

Väylän selvityksen avulla haluttiin kuunnella etenkin kansalaisnäkökulmaa siitä, mitä asemilla tulisi pyöräpysäköinnin osalta kehittää. Väylä toimii yhteistyössä aktiivisesti myös Pyöräliiton kanssa löytääkseen mahdollisimman hyvät ja turvalliset ratkaisut pyöräpysäköinnille.

- Pyöräpysäköinnin suurimmat ongelmat ovat tällä hetkellä pyöräpysäköintipaikkojen laadun heikkous ja telineiden vähäinen määrä. Osa pyöräpysäköintipaikoista sijaitsee lisäksi epäloogisissa paikoissa. On toki asemia, joissa pysäköintipaikat ovat hyvällä ja loogisella sijainnilla, kuten Riihimäki ja Lappeenranta. Tikkurilassa lienee tällä hetkellä maan paras tilanne pyöräpysäköinnin suhteen, Pyöräliiton Matti Koistinen arvioi.

Koistisen mainitsemalla Tikkurilan asemalla on käytössä pyörähalli, joka vaatii hallin käyttäjiltä tunnistautumisen matkakortilla. Pyörähalli on hyvä esimerkki turvallisesta ja sääsuojatusta pyöräpysäköinnistä, jota kohti halutaan tähdätä muilla asemilla. Pyörähallit ovat yleisiä ulkomailla vilkkaissa pyöräilykaupungeissa, kuten Kööpenhaminassa ja Utrechtissa.

Pyöräpysäköinnin tila Suomen asemilla on tällä hetkellä valitettavan heikko, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Kehittämällä pyöräpysäköintiä, Väylä haluaa kannustaa kansalaisia ympäristöystävälliseen liikkumiseen ja lisätä turvallisuuden tunnetta pyöräpysäköinnissä

Raidealan liittojohtajat tuomitsevat yritykset murtaa postilaisten työtaistelu

Raidealan liittojohtajat tuomitsevat yritykset murtaa postilaisten työtaistelu

RG: Venäjällä kokeillaan autonomista junaa

RG: Venäjällä kokeillaan autonomista junaa