VR omistaa nyt kokonaan SeaRailin

VR omistaa nyt kokonaan SeaRailin

VR Group panostaa strategiansa mukaisesti liiketoimintaa tukeviin logistiikkapalveluihin ja ostaa Green Cargo AB:n 50 prosentin osuuden SeaRail Oy:stä. Kauppa astui voimaan 1. heinäkuuta. VR Group omistaa jatkossa SeaRailin koko osakekannan. SeaRail jatkaa toimintaa omana osakeyhtiönään, osana VR Transpointin maantielogistiikkaa.

SeaRail Oy tarjoaa tarjoaa terminaali- ja materiaalinkäsittelypalveluita Tampereella Metsä Boardin Takon kartonkitehtaalle. SeaRailin liikevaihto vuonna 2018 oli 2,4 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 18 työntekijää. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Martti Toiviainen. SeaRail on nykymuodossaan perustettu VR Groupin ja Green Cargo AB:n kesken vuonna 2008. Yhtiöt ovat omistaneet SeaRailin puoliksi.

– SeaRail huolehtii osaltaan siitä, että Tako saa sisään tulevan raaka-aineen tehokkaasti käyttöönsä ja että ulos lähtevä lopputuote lastataan asianmukaisesti junaan sekä muihin kuljetusyksiköihin toimitettavaksi siitä edelleen ympäri maailmaa. Kaupan myötä pystymme entisestään syventämään tärkeää asiakassuhdetta, VR Transpointin johtaja Martti Koskinen kertoo.

VR kehittää matkaketjuja – Uusi pysäköintikokeilu käyttöön

VR kehittää matkaketjuja – Uusi pysäköintikokeilu käyttöön

VR: 23 miljoonan lisäosinko valtiolle

VR: 23 miljoonan lisäosinko valtiolle