SK: Junien yhteentörmäyksiä estävät laitteet aiottiin siirtää pois Liikennevirastolta

SK: Junien yhteentörmäyksiä estävät laitteet aiottiin siirtää pois Liikennevirastolta

Suomen Kuvalehti kertoo, että liikenne- ja viestintäministeriö olisi halunnut siirtää junien yhteentörmäyksiä estävät asetinlaitteet uuteen valtiolliseen liikenteenohjauspalveluita tuottavaan Traffic Management Finland -yhtiöön.

Lehden mukaan asiantuntijat korostivat, että asetinlaitteistot kuuluvat oleellisesti raideinfraan, joka eduskunnan päätöksen mukaan tulisi säilyttää Liikenneviraston hallinnassa.

- Kun yhtiöhanketta käsiteltiin eduskunnassa, valiokunnat rajasivat, mitä toimintoja uuteen yhtiöön voidaan siirtää. Hallituksen esitykseen tarkennettiin, että ”ulkoistettavat tehtävät koskevat ratakapasiteettiin ja reittien jakamiseen liittyviä tehtäviä”.

- EU-direktiivissä eurooppalaisesta rautatiealueesta turvalaitteistot määritellään osaksi raideinfraa.

Osa virkamiehistä ajoi voimakkaasti siirtoa. Viimeisin käänne asetinlaitteita koskevassa kiistassa nähtiin marraskuun alussa. Lehti kertoo, että ministeri Anne Bernerin (kesk.) johdolla kokoontuneet virkamiehet päättivät, että asetinlaitteiden siirto yllättäen perutaan.

- Kävimme linjauksia läpi ja totesimme, että nyt näyttäisi järkevämmältä, että asetinlaitteet jäisivät virastolle. Ministeri pyysi arvioimaan siirtoa uudelleen, liikenne- ja viestintäministeriön ohjausyksikön johtaja Sanna Ruuskanen toteaa lehden haastattelussa.

HS: Tukholman lähiliikennekilpailutus hävittiin alle prosentin hintaerolla - Valtiollinen SJ tähyää nyt Suomen markkinoille

HS: Tukholman lähiliikennekilpailutus hävittiin alle prosentin hintaerolla - Valtiollinen SJ tähyää nyt Suomen markkinoille

Mielipide: Laitureiden pidentäminen ainoa ratkaisu Länsimetron ruuhkiin

Mielipide: Laitureiden pidentäminen ainoa ratkaisu Länsimetron ruuhkiin