Liitto: Tampereen järjestelyratapihan siirron vaikutukset on selvitetty

Liitto: Tampereen järjestelyratapihan siirron vaikutukset on selvitetty

Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 on esitetty, että järjestelyratapiha siirtyisi Tampereelta Lempäälään. Ratapihan siirron vaikutuksia on nyt selvitetty Pirkanmaan liiton, Tampereen kaupungin ja Lempäälän kunnan maankäytön tarpeisiin. Nykyisen järjestelyratapihan alueelle voisi tulla esimerkiksi uusia väyläverkon, lentoliikenteen, teollisuuden ja työpaikka-alueiden varauksia sekä liikenteen ja luonnonvaratalouden terminaaleja.

Selvitys kartoittaa Lempäälään rakennetun modernin ratapihan hyödyt kuljetuksille valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Lisäksi tuodaan esiin siirron mahdollistamia maankäytön avauksia Tampereen keskustan eteläpuolella. Selvitystä esitellään maakuntahallituksen kokouksessa maanantaina 23.3.

Raideliikenteen lisääminen sekä henkilö- että tavaraliikenteessä on yksi keskeinen keino kohti hiilineutraalia liikennejärjestelmää. Tampere sijaitsee koko valtakunnan rataverkon kannalta keskeisellä sijainnilla logistiikan ja rautatieliikennejärjestelmän solmupisteenä.

Nykyinen järjestelyratapiha-alue sijaitsee kuitenkin kasvavan kaupunkikeskusta-alueen maankäytön puristuksissa ja erityisesti rooli vaarallisten aineiden kuljetusten VAK-ratapihana suoja-alueineen rajoittaa Tampereen ja koko kaupunkiseudun kannalta edullisen yhdyskuntarakenteen kehitystä.

Ratapihan siirto synnyttäisi Pirkanmaan maankäytön suurimman uuden avauksen.

Selvityksessä todetaan, että uusi ratapiha ja siihen kytkeytyvät toiminnot mahdollistavat liikennejärjestelmän kehittämisen kohti hiilineutraaliustavoitteiden toteutumista, liikennejärjestelmän tehostumista ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn kasvua.

Valtakunnallisen merkityksen lisäksi ratapiha on osa Euroopan laajuista liikenteen TEN-T -ydinverkkoa muodostaen yhden sen pohjoisimmista solmuista. Uudella järjestelyratapihalla on mahdollisuudet kehittyä sisämaasatamaksi ja moderniksi eri kuljetusmuotoja yhdisteleväksi intermodaaliterminaaliksi, mikä nykyisellä ratapihalla ei ole mahdollista.

Siirto mahdollistaa Tampereen keskustan laajentamisen kestävästi raideliikenneyhteyksien varaan. Rakentaminen mahdollistuu paitsi itse ratapihan alueelle myös alueelle, jonka maankäytön muutoksen ja täydentämisen VAK-toiminnan vaara-alue estää. Yhteensä vapautuvalle alueelle voitaisiin rakentaa arviolta noin 2 250 000 kem2. Tästä asuntoja olisi 1 575 000 kem2, liiketiloja 225 000 kem2 ja toimistotiloja 450 000 kem2. Näin syntyvän rakennusoikeuden laskennallinen arvo olisi yhteensä noin miljardi euroa. Uuden rakentamisen lisäksi ratapihan siirto parantaa olemassa olevan asutuksen, työpaikkojen ja palvelujen turvallisuutta ja mahdollistaa uusia itä-länsisuuntaisia yhteyksiä nykyisen ratapihan n. 3 km pituiselle alueelle.

Selvityksen mukaan kustannusarvio nykyisen ratapihan purkamiselle on 10 miljoonaa euroa ja uuden rakentamiselle 900 miljoonaa euroa. Alueen kehittämisestä on arvioitu syntyvän maankäyttötuloa yhteensä noin 800 miljoonaa euroa jakautuen yksityisten maaomistajien sekä Tampereen kaupungin ja valtion kesken.

Kustannusten tarkentaminen edellyttää varsinaisen suunnittelun käynnistämistä.  Selvityksessä tuodaan esiin erilaisia siirtoa koskevia liikenteellisiä kehittämisvaihtoehtoja, jotka mahdollistavat siirron toteuttamisen vaiheittain.

(Kuva: Pirkanmaan liitto)

Väylä: Ratatöitä tehdään tänä vuonna runsaasti eri puolilla Suomea

Väylä: Ratatöitä tehdään tänä vuonna runsaasti eri puolilla Suomea

Päärataryhmä: Suomen pääradan kuntoa ja välityskykyä parannettava kiireellisesti

Päärataryhmä: Suomen pääradan kuntoa ja välityskykyä parannettava kiireellisesti