Väylä: Tampereen henkilöratapiha -hanke etenee rivakasti

Väylä: Tampereen henkilöratapiha -hanke etenee rivakasti

Kesäkuun alussa suljettu Itsenäisyydenkadun alikulku avataan moottoriajoneuvoliikenteelle ilmoitettua aiemmin jo tiistaina 5.8.2025 Tampereella. Jalankulkijoilta ja pyöräilijöiltä alikulun käyttö on edelleen kielletty.

– Työt etenevät eri puolilla hankealuetta suunnitellusti ja alikulku päästään avaamaan moottoriajoneuvoille ensi viikolla ennen koulujen alkua, projektipäällikkö Jetro Matilainen Väylävirastosta kertoo.

Kaikkien liikennemuotojen solmukohdassa sijaitseva Itsenäisyydenkadun alikulkusilta on haastava rakentamiskohde. Henkilöratapihan uudistamiseen ja uuden matkaterminaalin rakentamiseen liittyvät ensimmäisen sillan purkutyöt suoritettiin alikulun liikennekatkon aikana. Työt jatkuvat syksyn ja talven aikana uuden sillan rakentamisella.

Henkilöratapihalla ja rautatieaseman matkakeskustunnelissa tehdään parhaillaan töitä uutta välilaituria ja sille johtavia hissejä ja liukuportaita varten. Työt aiheuttavat melua matkakeskustunneliin ja lähialueille arviolta syyskuun loppuun asti.

Kävelijöiltä ja pyöräilijöiltä Itsenäisyydenkadun alikulku pysyy turvallisuussyistä suljettuna koko hankkeen ajan eli arviolta viisi vuotta. Korvaavina yhteyksinä toimivat Vellamonkatu, Rongan alikulku ja matkakeskustunneli. Ratikka kulkee normaalisti rakentamisesta huolimatta.

Rakentamistöiden edetessä alikulku suljetaan kokonaan moottoriajoneuvoilta ensi kesästä alkaen. Uusi Erkkilän silta avataan liikenteelle elokuussa 2026, mikä helpottaa kulkemista itä-länsi-suunnassa.

HSL: Ratikat 2, 4 ja 10 palaavat normaaleille reiteilleen Mannerheimintiellä syyskuussa - Peruskorjaus valmistuu etuajassa

HSL: Ratikat 2, 4 ja 10 palaavat normaaleille reiteilleen Mannerheimintiellä syyskuussa - Peruskorjaus valmistuu etuajassa

Lehti: Uusi junareitti sai ennätyssuosion Baltiassa

Lehti: Uusi junareitti sai ennätyssuosion Baltiassa