Kansanedustaja vaatii hallitusta pitämään kiinni rantaradan lisärahoituksesta

Kansanedustaja vaatii hallitusta pitämään kiinni rantaradan lisärahoituksesta

Ruotsalaisen kansanpuolueen RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Henrik Wickström pitää tärkeänä, että rantarataa parannetaan tällä hallituskaudella. Viimeaikoina useat suuret häiriöt ovat vaikuttaneet junaliikenteeseen nykyisellä Helsinki-Turku -radalla.

– Rantarataa on jo pitkään kohdeltu epäsuotuisasti. Hallitusohjelmaan on kirjattu 80 miljoonaa euroa rantaradan edistämistoimenpiteisiin. 

Wickström kertoo olleensa yhteydessä Väylävirastoon rantaradan ja sen kehittämisen osalta. Hänen mukaansa ongelmat rantaradalla ovat merkki siitä, että rantarataa ei ole kehitetty tarpeeksi nopeasti. Wickström toivoo junille kohtaamispaikaa rantaradalla, jotta vältyttäisiin suurilta häiriöiltä radalla. 

– Toivon, että rantaradalle varatut varat käytetään viisaasti. Kannattaisi kehittää ainakin yksi kohtaamispaikka junille, jotta vältytään suurilta häiriöiltä, jotka pysäyttävät kaiken liikenteen. Lisäksi on tehtävä muita tarvittavia päivityksiä. Toivoisin, että rantaradalla kulkevien junien määrää lisättäisiin yleisesti ja että Helsingin sekä Hangon välille saataisiin suora junayhteys,

Sivusto: Deutsche Bahn ostaa 73 ICE-junaa

Sivusto: Deutsche Bahn ostaa 73 ICE-junaa

VR vähentämässä noin 80 toimihenkilöä - Kokonaistavoitteena 250 miljoonan säästöt

VR vähentämässä noin 80 toimihenkilöä - Kokonaistavoitteena 250 miljoonan säästöt