Yle: Rail Baltica saattaa viivästyä kymmenellä vuodella

Yle: Rail Baltica saattaa viivästyä kymmenellä vuodella

Yleisradio kertoo, että Puolan ja Baltian maat rautateitse yhdistävä Rail Baltica saattaa viivästyä vuosikymmenellä alkuperäisestä aikataulustaan. Yle lainaa uutisessaan Financial Times -lehteä.

Puolan liikenneinfrasta vastaava varaministeri Piotr Malepszakin mukaan on mahdotonta saada 24 miljardin euron ratahanke valmiiksi vuoden 2030 tavoiteaikatauluun mennessä. Hallitukset asettavat etusijalle nykyisten ratojensa parantamisen, kun ne valmistautuvat Venäjän mahdolliseen hyökkäykseen.

- Koko rata valmistuu vasta vuonna 2040.

Rail Baltican kustannukset ovat paisuneet. Vuonna 2017 osallistuneet maat arvioivat kokonaiskustannuksiksi 5,8 miljardia euroa. Vuonna 2024 budjetti nelinkertaistui 23,8 miljardiin euroon.

RAU: Ostoliikenteen kilpailutus voi lisätä junaliikenteen kustannuksia

RAU: Ostoliikenteen kilpailutus voi lisätä junaliikenteen kustannuksia