Väylä: Kokkolan asema-alueen pohjatutkimukset aloitettu

Väylä: Kokkolan asema-alueen pohjatutkimukset aloitettu

Kokkolan asema-alueella tehdään 13.1. – 31.3. pohjatutkimuksia. Väyläviraston mukaan alueella tehtävät pohjatutkimukset liittyvät Kokkolan asema-alueen kehittämishankkeen suunnitteluun. Hankkeen rakentamiselle ei ole vielä toteuttamispäätöstä eikä rahoitusta.

Tutkimuksilla selvitetään maaperän laatua ja kalliopinnan sijaintia. Töitä tehdään Kokkolan kaupungin myöntämän luvan mukaisesti, myös yöaikaan. Työstä syntyy normaalia pohjatutkimuksiin liittyvää meluhaittaa.

- Pahoittelemme töistä aiheutuvaa häiriötä. Työt toteuttaa Taratest Oy.

Kokkolan asema-alueen kehityshankkeessa tavoitteena on suunnitella Kokkolan keskustan ja eteläiset kaupunginosat yhdistävä jalankulku- ja pyöräliikenteen yli- tai alikulkukäytävä Kokkolan asemalle. Yli- tai alikulkukäytävän yhteydessä suunnittellaan turvalliset ja esteettömät kulkuyhteydet laitureille. Lisäksi suunnittellaan parannuksia nykyisiin laitureihin.

Kokkolan asema-alueen kehittämishanke on Väyläviraston ja Kokkolan kaupungin yhteishanke. Hanke on toistaiseksi suunnitteluvaiheessa.

HSL: Ratikkaliikenne tihenee syksyllä

HSL: Ratikkaliikenne tihenee syksyllä

Kaupunkiliikenne:  Opintoputki avataan Helsingissä tammikuun lopulla

Kaupunkiliikenne: Opintoputki avataan Helsingissä tammikuun lopulla