VR tuo myyntiin lisää Rovaniemen yöjunia hiihtolomaviikoille ja pääsiäiselle

VR tuo myyntiin lisää Rovaniemen yöjunia hiihtolomaviikoille ja pääsiäiselle

VR vastaa asiakkaiden toiveisiin tuomalla lisää yöjunia Rovaniemelle suosituille hiihtolomaviikoille ja pääsiäiselle. Yöjunassa omassa hytissä matkustaminen onnistuu ilman kontakteja turvallisesti ja aamiaisen voi tilata ravintolavaunusta suoraan omaan hyttiin toimitettuna.

Hiihtolomasesonki vilkastaa etenkin pohjoiseen eli Kolariin sekä Rovaniemelle ja Kemijärvelle suuntautuvaa yöjunaliikennettä helmi-maaliskuussa. Kolarin ja Kemijärven reitit ovatkin myyneet hyvin, samoin autopaketit.

- Suuren kysynnän vuoksi lisäämme yöjunaliikennettä 17.2.–27.3. Helsingin ja Rovaniemen välillä. Yöjunan lisävuoro kulkee tulevina viikkoina perjantain lisäksi keskiviikkoisin ja sunnuntaisin Rovaniemelle ja lisäksi Rovaniemeltä etelään lauantain lisäksi nyt maanantaisin ja torstaisin. Tämä mahdollistaa esimerkiksi pidennetyn viikonlopun viettämisen pohjoisessa koronaturvallisesti, matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola toteaa.

Hiihtolomien lisäksi myös pääsiäiselle on lisätty yöjunia samalle reitille 29.3.–7.4.

Junissa ei ole todettu yhtään koronan tartuntaketjua ja tuoreen VTT:n selvityksen mukaan tartuntariski joukkoliikenteessä on hyvin pieni maskia käytettäessä. Tällä hetkellä maskeja käyttää junissa noin 80 % matkustajista.

- Yöjunan hytissä matkustaminen on erityisen koronaturvallista ilman ylimääräisiä kontakteja. Olemme lisänneet toimenpiteitä ja palveluita, jolla varmistamme mahdollisimman mukavan matkanteon omassa rauhassa: tuomme esimerkiksi aamiaisen haluttaessa suoraan hyttiin. Pitkän ajomatkan sijaan matkustat siis levänneenä perille, nautit aamiaisen sängyssä ja jatkat matkaa halutessasi omalla autollasi.

Kevätkauden päiväjunat tulevat myyntiin 25.2. klo 10 ajalle 28.3.–2.5. Yöjunat ovat jo myynnissä lokakuun 2021 loppuun asti.

LVM: Itäisen suunnan raidehanketta aletaan edistää

LVM: Itäisen suunnan raidehanketta aletaan edistää

RAU: Valtionyhtiö Fintraffic roikottaa henkilöstöään löyhässä hirressä

RAU: Valtionyhtiö Fintraffic roikottaa henkilöstöään löyhässä hirressä