VR lahjoittaa pääkonttorin kalusteita Kansallismuseoon ja Designmuseoon

VR lahjoittaa pääkonttorin kalusteita Kansallismuseoon ja Designmuseoon

VR Group lahjoittaa pääkonttorinsa muuton myötä Eliel Saarisen Vilhonkadun pääkonttoriin suunnittelemia alkuperäisiä huonekaluja Kansallismuseoon ja Designmuseoon. Lahjoitettavia kalusteita on lähes sata.  Museot ovat itse valinneet lahjoitettavat huonekalut. Lisäksi osa Saarisen kalusteista myydään Scandicille ja Cranbrook Art Museumille sekä osa tulee julkiseen myyntiin.

VR:n mukaan sen pääkonttori on yksi merkittävimmistä kansainvälisesti tunnetun arkkitehdin Eliel Saarisen Suomeen suunnittelemista rakennuksista. Ajan hengen mukaisesti Saarisen suunnitelmat ulottuivat yksityiskohtaisesti interiööreihin ja kalusteisiin saakka.

– Lahjoituksella haluamme osoittaa kunnioituksemme yhtä Suomen merkittävintä arkkitehtiä, oman pitkäaikaisen pääkonttorimme ja päärautatieasemamme suunnittelijaa kohtaan. Haluamme tehdä lahjoituksen juuri Kansallismuseolle ja Designmuseolle sekä turvata näin kansallisen kulttuuriperinnön jatkuminen uniikkien kalusteiden osalta. Jatkossa kaikkien on mahdollista ihastella upeita kalusteita museoiden kokoelmissa, kiinteistöjohtaja Ari Mäkinen kertoo.

Eliel Saarinen oli kansainvälisesti tunnettu arkkitehti ja muotoilija. Hänen suunnittelemansa huonekalut ovat edustavia ja arvostettuja esimerkkejä suomalaisesta 1900-luvun alun kansallisromanttisesta huonekalusuunnittelusta.

– VR:n lahjoittama Eliel Saarisen alkuperäisten huonekalujen kokonaisuus on erittäin merkittävä lisäys Kansallismuseon kokoelmiin. Näin laajan huonekalukokonaisuuden säilyminen julkisissa museokokoelmissa antaa mahdollisuuden tulevaisuudessa esitellä sekä tämän kohteen osuutta Saarisen huonekalutuotannossa että yhden suomalaisen 1900-luvun arkkitehtuurin merkittävimmän kokonaistaideteoksen keskeistä osaa, Kansallismuseon intendentti Jouni Kuurne iloitsee.

– Designmuseo on valtakunnallinen erikoismuseo, jonka tallennusalueena on suomalainen ja kansainvälinen muotoilu. Nyt lahjoituksena vastaanotettavat huonekalut tulevat olemaan keskeinen osa Designmuseon kokoelmaa. Eliel Saarisen suunnittelemat huonekalut ovat erittäin ainutlaatuisia ja kansainvälisesti tunnettuja, yli-intendentti Merja Vilhunen Designmuseosta toteaa.

Vilhonkadun kiinteistö toimi VR:n pääkonttorina lähes 110 vuotta vuosina 1909–2018. VR:n uudessa pääkonttorissa Isossa Pajassa kunnioitetaan VR:n pitkää historiaa ja uudesta toimitilasta löytyy muun muassa Eliel Saarisen kalusteilla sisustettu kokoustila.

VR Group on myynyt Helsingin päärautatieaseman yhteydessä sijaitsevan pääkonttorinsa kotimaiselle kiinteistösijoitusyhtiö Exilionille, joka remontoi tiloihin Scandic Hotelsin käyttöön tulevan hotellin. Keskeinen tavoite on, että uusi omistaja ja tuleva käyttäjä osaavat arvostaa rakennuksen historiaa ja tuntevat vastuunsa kohteesta tulevaisuudessa. Scandic ostaa tulevaan hotelliinsa osan kalusteista, jolloin ne jäävät alkuperäiseen paikkaansa.

– Scandic vaalii tulevassa hotellissa kansainvälistä tunnustusta saaneen rakennuksen alkuperäistä henkeä. Scandicille on tärkeää kunnioittaa Saarisen tyyliä niin ulko- kuin sisäarkkitehtuurissa sekä huolehtia, että rakennuksen arvokas ilme säilyy tulevan hotellin ominaispiirteissä. Olemme ylpeitä, kun voimme avata hotellin, kokoustilat ja ravintolat kaikkien käyttöön Saarisen perinteitä arvostaen, Scandicin markkinointijohtaja Kati Litmanen sanoo.

Eliel Saarinen muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1923 ja yksi hänen tunnetuimmista töistään on Michiganissa Cranbrookin kampukselle suunnittelemansa kokonaisuus. Alueella sijaitseva Cranbrook Art Museum hankkii kokoelmiinsa osan Saarisen huonekaluista.

Osa Eliel Saarisen VR:n pääkonttoriin suunnittelemista arvohuonekaluista myydään avoimella huutokaupalla kahden viikon ajan yhteistyössä Pa-Ri Materia Oy:n kanssa 30. toukokuuta alkaen. Pa-Ri Materia hoitaa yleiseen myyntiin päätyvien huonekalujen julkisen kaupan yhteistyössä huutokaupat.comin kanssa. Avoimen huutokaupan yhteydessä on mahdollista hankkia muita VR:n pääkonttoriin vuosikymmenien varrella suunniteltuja ja hankittuja huonekaluja. Mukana on muun muassa Billnäsin tuotantoa.

– Pa-Ri Materia on hoitanut useita kalusteiden realisointeja ja sen yhteistyöllä huutokaupat.comin kanssa varmistetaan, että myyntiin tulevat kalusteet ovat mahdollisimman laajasti saatavilla. Yritys on erikoistunut kalustekiertotalouteen ja on vuosikymmenien aikana löytänyt uuden kodin lukuisille erilaisille kalusteille.

Mäntyharjun kemikaalipäästöstä poliisitutkinta

Mäntyharjun kemikaalipäästöstä poliisitutkinta

Škoda ostaa loput Transtechin osakkeet suomalaisomistajalta

Škoda ostaa loput Transtechin osakkeet suomalaisomistajalta