VR: Kiitos kaikille työntekijöillemme erinomaisesta työstä!

VR: Kiitos kaikille työntekijöillemme erinomaisesta työstä!

VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula kertoo, että vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä yhtiö jatkoi onnistuneesti strategiansa toteuttamista ja että kannattavuus parani kaikissa liiketoiminnoissa.

- Liikevaihtomme kasvoi 3,9 % prosenttia. Ilman yrityskauppojen vaikutusta vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 6,9 %. Konsernin vertailukelpoinen liiketulos parani selvästi ja oli 21,9 (-17,1) miljoonaa euroa. Viime vuonna alkuvuoden liiketoimintaympäristö oli erityisen haastava. Vaikeat talviolosuhteet ja poikkeuksellinen ratavaurio aiheuttivat merkittäviä lisäkustannuksia ja poliittisilla työtaisteluilla oli tuolloin lähes 20 miljoonan euron negatiivinen vaikutus tulokseen. Kuluvana vuonna toimintaympäristö on ollut suotuisa tukien tuloskehitystämme.

Ensimmäisellä neljänneksellä kotimaan kaukojunaliikenteen matkamäärät jatkoivat kasvuaan, erityisesti vapaa-ajan matkustamisen osalta. Nettosuositteluindeksillä mitattu asiakaskokemus (NPS) oli kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla 62 (32).

- Matkustajat ovat arvioineet uuden junawifin parantuneen ja se on hyvällä tasolla 3,6/5. Leudosta talvesta johtuen vuosineljänneksellä oli poikkeuksellisen vähän liikennehäiriöitä, mikä tuki kaukojunien erinomaista täsmällisyyttä. Ruotsin kaukojunaliikenteessä Tukholma−Göteborg-reitillä alkaneet ratatyöt vaikuttavat vähentävästi VR Snabbtågin matkamääriin.

Markulan mukaan VR Kaupunkiliikenteen liikevaihto laski selvästi päättyneiden ostoliikennesopimusten seurauksena.

- Kaupunkiliikenteen tulos jäi edelleen tappiolliseksi vanhojen, pitkien sopimusten heikon kannattavuuden vuoksi. VR osallistuu aktiivisesti kaupunkiliikennemarkkinan alueellisiin tarjouskilpailutuksiin, joita on erityisesti Ruotsissa vielä tänä vuonna käynnissä useita. Viime vuonna voitettuja uusia sopimuksia käynnistyy Ruotsissa kuluvan vuoden lopussa.

VR Logistiikka paransi tulostaan edellisvuoteen verrattuna selvästi. Vertailujaksolla logistiikan volyymeja ja tulosta painoivat merkittävästi poliittiset työtaistelut ja vaikeat talviolosuhteet. Toiminnan tehostaminen paransi logistiikan kannattavuutta. VR myi maantielogistiikan liiketoimintansa vuodenvaihteessa ja keskittyy rautatiekuljetuksiin.

- Keskitymme yhä vahvemmin ydinliiketoimintoihimme eli matkustaja- ja tavaraliikenteeseen. Samalla tuemme aktiivisesti hallitusohjelman tavoitteita kilpailun lisäämiseksi. Yksi konkreettisimmista toimenpiteistä on perustaa julkisesti tuettuun ja kilpailutettavaan ostoliikenteeseen kalustoyhtiö, jonka myötä VR:n nykyisen ostoliikenteen kalusto on tarkoitus siirtää tähän valtion 100 prosenttisesti omistamaan kalustoyhtiöön. VR on laittanut myös ylimääräistä raidekalustoa myyntiin muille alan toimijoille.

- Kiitos kaikille työntekijöillemme erinomaisesta työstä – tästä on hyvä jatkaa yhteisellä matkalla kohti tulevaisuuden kestävää VR:ää! Kiitokset myös asiakkaillemme luottamuksesta palveluitamme kohtaan.

VR arvioi, että konsernin vuoden 2025 liikevaihto laskee hieman edellisvuoteen verrattuna johtuen maantielogistiikkaliiketoiminnan myynnistä sekä Ruotsin päättyneistä ostoliikennesopimuksista. Ruotsissa voitetut uudet ostoliikennesopimukset käynnistyvät vasta vuoden 2025 lopulla.

Konsernin vertailukelpoisen liiketuloksen arvioidaan paranevan verrattuna vuoteen 2024. Näkymiin liittyy liiketoimintaympäristön epävarmuustekijöitä yleisestä taloudellisesta kehityksestä johtuen.

Kaupunkiliikenne: Kulkureitit muuttuvat Kontulan metroasemalla - Tulossa taideseinä yhteistyössä Kontula Art Schoolin kanssa

Kaupunkiliikenne: Kulkureitit muuttuvat Kontulan metroasemalla - Tulossa taideseinä yhteistyössä Kontula Art Schoolin kanssa

VR aikoo ajaa lähijunia ilman konduktöörejä lakon aikana

VR aikoo ajaa lähijunia ilman konduktöörejä lakon aikana