VR Group voitti merkittäviä kilpailutuksia alkuvuonna - Uusi hallitusohjelma tukee raideliikenteen kasvua

VR Group voitti merkittäviä kilpailutuksia alkuvuonna - Uusi hallitusohjelma tukee raideliikenteen kasvua

VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson kertoo, että yhtiön liikevaihdon kasvu jatkui ensimmäisellä vuosipuoliskolla ja että samalla tuloksentekokyky pysyi vahvana.

- Erityisesti kotimaan kaukoliikenne ja matkustajaliikenne Venäjälle olivat matkamäärillä mitattuna hyvässä vauhdissa. Investoimme voimakkaasti uuteen kalustoon tulevan kasvun ja kilpailukykymme turvaamiseksi. Käynnistetyistä investoinneista mainittakoon uudet energiatehokkaat dieselveturit, kaksikerroksiset IC-päivävaunut ja ravintolavaunut sekä raakapuuvaunut

- Olemme katsauskaudella voittaneet merkittäviä strategisia kilpailutuksia ja luoneet konsernillemme uutta kasvua. Voitimme kilpailutuksen Tampereen raitiotieliikenteen operoinnista ja vuoden alussa yhtiöitetty kunnossapitoliiketoiminta voitti Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) metrojunien peruskorjauksen kilpailutuksen. 

Jansson muistuttaa, että yritysjärjestelyiden, joista merkittävin VR Trackin myynti norjalaiselle NRC Groupille, kautta yhtiö on suunnanut VR Groupin fokusta matkustaja- ja tavaraliikenteeseen.

- Suomen uusi hallitusohjelma tukee raideliikenteen pidemmän aikavälin kasvua.

- VR Group odottaa yleisen talouskehityksen hieman hidastuvan kuluvan vuoden aikana, mutta raideliikennettä tukee moni muu trendi, kuten kaupungistuminen ja erityisesti ilmastotietoisuuden lisääntyminen. Tässä ympäristössä VR Group tavoittelee kannattavaa kasvua panostamalla asiakkaiden palvelemiseen ja kilpailukyvyn lisäämiseen muun muassa digitalisaatiota hyödyntämällä.

Janssonin mukaan kasvuvaraa on nähtävillä sekä orgaanisesti, palveluja kehittämällä ja laajentamalla että tutkimalla uusia maantieteellisiä kasvualueita.

- Vertailukelpoisesti koko vuoden liikevaihdon ja liikevoiton arvioidaan kasvavan maltillisesti suhteessa edellisvuoteen.

VR Group otti 1.1. 2019 käyttöön vuokrasopimuksia koskevan IFRS 16 -standardin, jonka seurauksena vuokralleottajan vuokrasopimukset kirjataan taseeseen käyttöoikeusomaisuuseriksi ja vuokrasopimusveloiksi. Poikkeuksena ovat lyhytaikaiset, alle 12 kuukauden sopimukset sekä arvoltaan vähäiset sopimukset.

Vertailutietoja ei ole oikaistu. Standardin käyttöönoton seurauksena käyttöomaisuuden määrä kasvoi noin 166 miljoonaa euroa ja korollisten velkojen määrä kasvoi noin 168 miljoonaa euroa heikentäen osaltaan omavaraisuusastetta ja kasvattaen nettovelkaisuusastetta.

Vastaavasti vuokrakulut alenivat ja poistot sekä rahoituskulut kasvoivat. Koko vuoden 2019 osalta positiivinen vaikutus liikevoittoon on noin miljoona euroa ja vaikutus tilikauden tulokseen noin -0,8 miljoonaa euroa.

Lehti: Italialta vihreää valoa uudelle huippunopealle junayhteydelle - Milanon ja Pariisin välinen matka-aika liki puoliintuu

Lehti: Italialta vihreää valoa uudelle huippunopealle junayhteydelle - Milanon ja Pariisin välinen matka-aika liki puoliintuu

Tampereen raitiotietyömaa aiheuttaa mittavia liikennejärjestelyjä

Tampereen raitiotietyömaa aiheuttaa mittavia liikennejärjestelyjä