Uusi messutapahtuma: Maata pitkin matkailu on ympäristöystävällistä

Uusi messutapahtuma: Maata pitkin matkailu on ympäristöystävällistä

Tampereen Kotimaan Matkailumessujen uutuus on kestävämmän matkailun puolesta liputtava Maata pitkin matkailu-tapahtuma. Tapahtuman tiedotteen mukaan siellä kuullaan lauantaina 13.4. asiantuntijoilta ja innokkailta maata pitkin matkailijoilta matkakertomuksia sekä arvokkaita vinkkejä ja saadaan inspiraatiota päästöttömämpään, verkkaisempaan matkailuun.

Ensimmäisen kerran maata pitkin matkailun tiimoilta messuiltiin Helsingissä tammikuussa 2019, kun vuosittaisten Matkamessujen aikaan joukko aktiivisia maata pitkin matkustavia halusi tarttua tämän hetken puhuttavimpaan matkailutrendiin ja tarjota tilaisuuden tavata vaihtoehtoisen matkailun hengessä. Ripeällä aikataululla toteutettu tapahtuma houkutteli Sofia Future Farmiin satoja ihmisiä. Tapahtuma oli oiva tilaisuus saada tietoa ja apua ihan käytännön asioissa: siinä missä lentojen varaaminen on vain parin klikkauksen päässä, saattaa esimerkiksi junayhteyksien ja -reittien selvittely vaatia sekä aikaa että laajaa kielitaitoa.

- Maata pitkin matkustaville on tällä hetkellä tarjolla heikosti palveluntarjoajia ja järjestelmiä, jolloin vertaistiedon merkitys korostuu. Oman käden tieto, kokemukset ja käytännön vinkit ovat suuressa roolissa matkoja suunnitellessa ja tapahtuma veti paikan päälle messuilijoita kaikista ikäluokista, yksi Helsingin tapahtuman järjestäjistä Arto Sivonen sanoo.

Hänen mukaansa maata pitkin matkustaminen on juuri nyt tapetilla useammasta eri syystä.

– Ennen oli ihan sama, minne matkustit, kunhan matkustit, ja olit siisti tyyppi. Nyt kelkka on kääntymässä siihen, että olet siisti tyyppi, kun tiedostat matkailun ja turismin sosiaaliset ongelmat ja huomioit ilmastonmuutoksen vaihtamalla Kaakkois-Aasian kaukolennon junamatkaan. Matkailun ilmastokulma on tullut mukaan verrattain hitaasti ja myöhään, mutta syksyn 2018 IPCC-ilmastoraportin jälkeen alkoi iso äläkkä, joka on muuttanut niin somevaikuttajien käytöstä kuin saanut itse kunkin pohtimaan omaa matkustuskäyttäytymistään.

Matkustuskäyttäytymisen pysyvään muutokseen vaikuttavat monet asiat verotuksesta lainsäädäntöön ja paineeseen ”toimia oikein”.

– Ei ole todennäköistä, että ihmiset lopettavat lentämisen kuin seinään, mutta oman toiminnan kriittinen tarkastelu, lentomatkojen vähentäminen ja vaihtoehtoisten matkustusmuotojen etsiminen ovat merkityksellisiä toimia. Liikematkailu on yksi osa-alue, johon julkisessa keskustelussa on otettu hyvin vähän kantaa. Toki kasvokkain tavataan varmasti jatkossakin, mutta digitalisoituneessa nyky-yhteiskunnassa on myös hyvät puitteet palaveerata netin välityksellä eri puolilta maata ja koko maailmaa.

(Kuva: Pekko Oksanen)

Lehti: Kaatuuko rataverkon uudistuksen lasku junamatkustajien maksettavaksi?

Lehti: Kaatuuko rataverkon uudistuksen lasku junamatkustajien maksettavaksi?

Pirkanmaan kansanedustajat kirjelmöivät VR:lle pääradan häiriöherkkyydestä

Pirkanmaan kansanedustajat kirjelmöivät VR:lle pääradan häiriöherkkyydestä