Tampereen ratikan uudella reitillä siirrytty koeajosta koeliikenteeseen

Tampereen ratikan uudella reitillä siirrytty koeajosta koeliikenteeseen

Tampereen Ratikan Pyynikintorin ja Santalahden välisen osuuden koeajot on saatettu loppuun onnistuneesti. Koeajot aloitettiin myöhään maanantai-iltana 3.7. ja alueen viimeiset koeajot saatiin päätökseen maanantain ja tiistain välisenä yönä 11.7.

Koeajoissa testattiin rataosuuden ja sen teknisten järjestelmien toimivuus. Ennen liikennöinnin aloitusta osuudella suoritetaan koeliikennettä ilman matkustajia. Tampereen Ratikan liikennöinti Santalahteen alkaa maanantaina 7. elokuuta ja sitä juhlitaan Santalahden Ratikkajuhlan merkeissä sunnuntaina 6. elokuuta.

Tampereen Ratikan koeajoissa testattiin kauttaaltaan koko Pyynikintorin ja Santalahden välisen rataosuuden ja sen teknisten järjestelmien toimivuus. Rataosa ajettiin läpi ensin hitaasti ja sitten liikennöintinopeuksien mukaan. Testien perusteella todennettiin raiteen, vaihteiden ja ratajohdon ajettavuus. Samalla arvioitiin liikennemerkkien, opastimien sekä liittymien ja suojateiden näkyvyyttä. Koeajoissa säädettiin liikennevalojen toimintaa ja testattiin vaihteenohjausjärjestelmää. Testejä tehtiin kahdella vaunulla, jolloin tarkastelun kohteena olivat ratajohto sekä liikennevalojen toiminta.

- Ratainfran osalta koeajot uudella rataosuudella on saatu valmiiksi ja kaiken kaikkiaan koeajot menivät todella hyvin. Muutamia pieniä muutostarpeita löydettiin, mutta juuri siksi koeajoja järjestetään, että varmistetaan rakenteiden ja järjestelmien toimivuus ennen matkustajaliikenteen alkua, projekti-insinööri Petra Brunnila Raitiotieallianssista kertoo.

Koeajoja suoritettiin öisin, jotta muuta liikennettä häirittäisiin mahdollisimman vähän. Kahden kilometrin mittaisen Tampereen Ratikan 2A-osan koeajoihin kului yhteensä neljä yötä.

- Viimeksi koeajot olivat puolentoista vuoden mittainen rupeama, kun käyttöönotimme sekä Tampereen Ratikan osaa 1 että täysin uusia raitiovaunuja. Nyt koeajot olivat huomattavasti tiiviimpi paketti. Jokaisella alueella on kuitenkin omat erityispiirteensä, jotka vaativat huolellista tarkastelua ennen liikennöinnin aloittamista. Koeajojen onnistumiseen vaaditaan niin teknisten järjestelmien ja radan eri osien kuin koeajotiimimme saumatonta pelaamista yhteen. Nämä koeajot onnistuivat erinomaisesti ja Ratikan liikennöinti voi aloittaa hyvillä mielin koeliikenteen alueella, koeajokoordinaattori ja sähköpäällikkö Niina Uolamo Tampereen Raitiotie Oy:stä iloitsee.

Ratikka on tamperelaisille jo tuttu näky katukuvassa, mutta Ratikan matka uudelle alueelle sai väkeä seuraamaan koeajoja niin reitin varrella kuin omilta parvekkeiltaan.

- Sivustakatsojien kiinnostuneet ja iloiset kasvot olivat mukava lisä matkamme varrella. Saimme hienosti työrauhan, ja ihmiset toivottavasti hyviä kuvia ja videoita muistoksi Ratikan ensiliikkeistä alueella.

Nyt tarkkana! - Ratikka on osa arkea

Koeajojen ja koeliikenteen alkamisen myötä jokaisen alueella liikkuvan kannattaa ottaa huomioon, että jatkossa Ratikka ja Ratikan kunnossapitokalusto ovat osa arkea. Alueen kotitalouksiin on jaettu liikenneturvallisuustietoa ennen koeajojen alkua.

- Kuten yleensä, erityistä huomiota liikenteeseen kannattaa kiinnittää risteysalueilla. Alueelta on poistettu työmaa-aidat, joten autoilijoiden on syytä seurata kaistamerkkejä ja liikenteenjakajia, jotta eivät vahingossa ajaudu Ratikan kaistalle. Hyvä nyrkkisääntö alueella on, että jos Sepänkadulla ajat kiskoilla, olet väärällä kaistalla. Ei kannata ottaa turhaa riskiä oikaisemalla raitiotien yli vaan on parempi käyttää merkittyjä suojateitä tai ylityspaikkoja. Niitä on alueella useita.

Käyttöönotettavalla alueella sijaitsee koulualue. Tampereen Raitiotie Oy on toimittanut toukokuussa kaikkiin raitiotien läheisyydessä toimiviin kouluihin ja päiväkoteihin Ratikan liikenneturvallisuusmateriaalia. Tämän lisäksi yhtiö järjestää Santalahden liikennöinnin ja koulujen alkamisen yhteydessä, viikolla 32, liikenneturvallisuusopastusta Sepänkadulla Fista-koulun läheisyydessä. Koulun oppilaille järjestetään erillinen Ratikkainfo koulun tiloissa.

Tampereen Ratikan sivuilta löytyy runsaasti erilaista liikenneturvallisuusmateriaalia, johon kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa tampereenratikka.fi/liikenneturvallisuus. Sivuilla on yleistä tietoa liikennesäännöistä ja kaavioita ajoneuvoliikenteelle, kevyelle liikenteelle ja jalankulkijoille. Raitiotien liikennesääntöihin opastetaan animaatioiden avulla.

- Sujuva liikenne on yhteispeliä. Toivomme, että jokainen tutustuu huolellisesti tuottamiimme materiaaleihin ja juttelee liikennesäännöistä perheen pienimpien kanssa.

(Kuva: Wille Nyyssönen)

EU haluaa tehokkuutta ja kestävyyttä tavaraliikenteeseen

EU haluaa tehokkuutta ja kestävyyttä tavaraliikenteeseen

VR:n kaukoliikenteessä tehtiin kesäkuussa 1,3 miljoonaa matkaa

VR:n kaukoliikenteessä tehtiin kesäkuussa 1,3 miljoonaa matkaa