Selvitys Savon radan nopeuttamisesta valmistunut

Selvitys Savon radan nopeuttamisesta valmistunut

Etelä-Savon maakuntaliiton sekä Pohjois-Savon ja Kainuun liittojen toimeksiannosta laadittu Savon radan (Kouvola-Kajaani) nopeuttamisselvitys on valmistunut.

- Hyvä saavutettavuus on Itä-Suomen pito- ja vetovoiman edellytys. Ajallisen saavutettavuuden parantaminen on alueelle aluekehityksen ehdoton edellytys, hankkeen tiedotteessa todetaan.

Tuoreessa selvityksessä esitetään henkilö- ja tavaraliikenteen kannalta merkittävimmät perusteet ja tiedot, jotka puoltavat ratayhteyden henkilöliikenteen nopeuttamista ja tavaraliikenteen toimintaedellytysten parantamista.

Selvitystyössä on tunnistettu rataosuuden nopeudennoston mahdollisuudet ja toimenpiteet. Nykyisellä yli sata vuotta vanhalla radalla (434 km) on lukuisia tasoristeyksiä, kaarteita ja muita geometriapuutteita, jotka eivät mahdollista nopeustason nostamista 170 km/h yläpuolelle. Selvityksessä esitetään toimenpiteet, joilla nopeustasoa on järkevintä nostaa nykyisestä ja joilla missä junaliikenne pystyisi hyötymään nopeudennostosta eniten.

Nopeudennostoon liittyvien keskeisten toimenpiteiden lisäksi selvityksessä on todettu tarpeelliseksi muuttaa nykyisten liikennepaikkojen vaihteita pidemmäksi, pidentää liikennepaikkojen raidepituuksia ja lisätä liikennepaikkoja raideliikenteen sujuvoittamiseksi.

Selvityksessä esitetyt korjaustoimenpiteet luovat paremman pohjan tavaraliikenteen täsmällisyydelle ja antaisivat tällä yksiraiteisella sekaliikenteen radalla paremmat mahdollisuudet henkilö- ja tavaraliikenteen yhteensovittamiselle.

Selvityksessä todetut keskeiset kehittämistarpeet ja vaikutukset:

  • nopeudennosto henkilöliikenteessä yli 170 km/h nopeustason on radan kaarteiden ja tasoristeyksien vuoksi haastavaa

  • nopeudennostoon tähtäävät toimenpiteet sisältävät 103 kaarreoikaisua ja 26 tasoristeyksen poistoa

  • nopeudennoston yhteydessä radan kunto paranee merkittävästi, mikä luo raideliikenteelle hyvät lähtökohdat täsmällisempään ja aikataulullisesti toimivampaan liikennöintiin

  • ehdotetut toimenpiteet on suunniteltu sellaisille alueille, joilla nopeudennostosta hyödytään pidemmillä yhtäjaksoisilla rataosuuksilla

  • tehtyjen toimenpiteiden jälkeen suurimmat nopeustasot olisivat Kouvola-Mikkeli 170 km/h, Mikkeli-Kuopio 160 km/h ja Kuopio-Kajaani 140 km/h

  • mikäli radan suurimmat nopeudet haluttaisiin nostaa tasolle 200 km/h, se tarkoittaisi käytännössä uuden radan rakentamista (kustannusarvio 4-7 miljardia euroa)

  • selvityksen toimenpiteiden kustannusarvio on 791 miljoonaa euroa ja siihen sisältyy myös nopeudennoston ulkopuolelle jäävän rataosuuden peruskorjauksen kustannusarvio (jakauma 2/3 nopeudennosto, 1/3 peruskorjaus), ilman peruskorjausta kustannukset ovat 562 milj. €

  • aikasäästö henkilöliikenteessä maakuntakeskuksista Helsinkiin enimmillään noin 19 minuuttia (Kajaani)

  • nopeudennoston mahdollistama matkamäärien kasvupotentiaali on noin 4-10 %, eli tämä tarkoittaisi noin yhtä junallista lisää matkustajia vuorokaudessa

  • selvityksessä on tarkasteltu matkamäärien kasvun mahdollisuuksia kolmen eri skenaarion perusteella (pessimistinen, neutraali, optimistinen).

LVM sai uuden kansliapäällikön Brysselistä

LVM sai uuden kansliapäällikön Brysselistä

VR: Yöjunien ravintolavaunut avattu - Päiväjunien ravintolavaunut avataan vappuaattona

VR: Yöjunien ravintolavaunut avattu - Päiväjunien ravintolavaunut avataan vappuaattona