Raide-Jokerin varikko valmistui Roihupellossa

Raide-Jokerin varikko valmistui Roihupellossa

Helsingin Roihupellossa on valmistunut uusi raitiovaunuvarikko, jossa on lähes hehtaarin kokoinen raitiovaunujen huolto- ja säilytyshalli. Varikkoa ympäröivän rata-alueen koeajot ajettiin elokuussa uudella Artic XL -pikaratikalla.

Varikon tontille rakennettiin yhteensä noin neljä kilometriä raidetta, josta rakennuksen sisälle 1,7 kilometriä ja ulkopuolelle 2,3 kilometriä. Vaihteita varikolle tuli 24 kappaletta. Ne ovat kuin risteyksiä, joissa raitiovaunu pääsee siirtymään raiteelta toiselle.

Ympäristönäkökulmat on otettu laajasti huomioon sekä Raide-Jokerin että Roihupellon varikon suunnittelussa ja toteutuksessa. Varikon pihalle rakennettiin viivytysallas, joka viivyttää hulevesiä varikon tontilla ennen niiden poisjohtamista. Hulevesien viivytyksellä tasataan tulvahuippuja ja parannetaan Mustapuroon päätyvien hulevesien laatua.

Luonnon monimuotoisuutta on tuettu siirtoistuttamalla erittäin uhanalaista idänmasmaloa varikkoalueelle. Idänmasmalo on hernekasvi, joka on levinnyt Suomeen jääkauden jälkeen ja jonka yksi harvoista tunnetuista kasvupaikoista on sijainnut varikon lähellä Myllypurossa. Masmaloilla elää joitain harvinaisia hyönteislajeja, kuten uhanalainen pikkusinisiipi. Kun kasvi leviää ja runsastuu, hyönteiset voivat hyödyntää kasvia, mikä voi lisätä sitä kautta uhanalaisten perhosten ja muiden hyönteisten populaatioita.

Varikon tekninen koeliikenne ja järjestelmien testaus on sujunut ilman suurempia yllätyksiä ja tarvittaviin muutoksiin on pystytty reagoimaan nopeasti. Varikko on nyt valmis ottamaan vastaan pikaraitiolinjalle liikennöimään tulevat uudet Artic XL -raitiovaunut.

Varikolla testatut toimintatavat otetaan seuraavaksi käyttöön radalla. Erilaisia järjestelmiä, esimerkiksi vaihteenohjausta ja liikennevalojen toiminnallisuutta, on tarpeen todentaa huolella jokaisella alueella. Pikaraitiolinjan tekninen koeliikenne on jaettu kuuteen eri pituiseen alueeseen.  Marraskuun alussa lähdetään etenemään linjan itäpäästä alueittain kohti linjan läntistä pääteasemaa Keilaniemeä. Koeajojen aikana tiellä liikkuvien turvallisuus varmistetaan liikenteenohjaajien ja opaskylttien avulla sekä aluekohtaisella tiedottamisella. Koeajoliikenne ajetaan radan nopeusrajoituksia noudattaen.

Raide-Jokerin radalla eli tulevalla pikaraitotie 550-linjalla liikennöi jatkossa 29 uutta Artic XL pikaratikkaa, joista ensimmäinen on jo toimitettu varikolle ja seuraava saapuu syyskuun aikana. Tämän jälkeen Skoda Transtechin Otanmäen tehtaalla valmistettuja vaunuja toimitetaan noin kahden viikon välein niin, että kaikki vaunut on toimitettu keväällä 2024.

Artic XL vaunu, viralliselta tyyppinimeltään ForCity Smart Artic X54, on ensimmäinen pääkaupunkiseudun pikaratikkaliikenteeseen valmistettu raitiovaunu. Vaunut ovat kahteen suuntaan ajettavia, joten niissä on ohjaamot kummassakin päässä ja ovet molemmilla sivulla. Ratikat ovat 34 metriä pitkiä ja tarvittaessa niitä on mahdollista myöhemmin pidentää noin kymmenellä metrillä. Vaunu on esteetön: lattia on pysäkkilaiturien kanssa samalla tasolla eikä sisällä ole liikkumista haittaavia portaita. 

Teknisiltä ratkaisuiltaan uusi pikaratikka on edistyksellinen. Siinä yhdistyy matalalattiaisuus, kääntyvät telit ja moninivelrakenne, minkä ansiosta vaunun keskelle on saatu iso monitoimitila. Vaunu on hiljainen ja kulkuominaisuuksiltaan erinomainen ja se on suunniteltu elinkaarioptimoidusti. Vankka rakenne mahdollistaa helpon huollettavuuden ja korjattavuuden, mikä vähentää elinkaarenaikaisia kustannuksia.

Matkustajaliikenteessä pikaratikka 550:n tavoitteena on noin 25 km/h keskimääräinen matkanopeus, joka sisältää pysäkeillä pysähtymiset. Se on huomattavasti korkeampi kuin Helsingin kantakaupungin ratikan 14–15 km/h keskimääräinen matkanopeus. Pikaratikka kulkee pääosin omalla kaistallaan erillään muusta liikenteestä, jolloin esimerkiksi ruuhkat eivät hidasta sen kulkua.

Fenniarailin uusi toimitusjohtaja tulee OnniBusista

Fenniarailin uusi toimitusjohtaja tulee OnniBusista

Lehti: Maailman ensimmäinen vetyjuna liikennöi Saksassa

Lehti: Maailman ensimmäinen vetyjuna liikennöi Saksassa