Mikko Alatalo teki laulun Suomen pääradasta - "Se on valtasuoni maamme!"

Mikko Alatalo teki laulun Suomen pääradasta - "Se on valtasuoni maamme!"

Maakuntien, kaupunkien ja kauppakamareiden muodostama yhteinen päärataryhmä tilasi koko Suomen tuntemalta kansantaiteilijalta Mikko Alatalolta pääratalaulun. Kaikkiaan 16 vuotta eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa toimineen kansanedustajan ja nelinkertaisen Syksyn Sävelen voittajan laajasta tuotannosta löytyy takavuosilta Pohjanmaan rataan liittyviä lauluja.

– Nyt oli sopiva hetki sanoittaa ”Pohjanmaan rata” ajan tasalle. Sekä radan käyttäjänä että kansanedustajana opin tuntemaan ja tietämään, kuinka pääradalle tehtävät investoinnit tarkoittavat yhteyksien paranemista kaikkialle Suomeen ja eurooppalaiseen liikenneverkkoon.


Päärataryhmän sihteerinä toimiva Pirkanmaan liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela kertoo, että Alatalo otti mielellään laulun tehtäväkseen.

- Laulun sanat kertovat hyvin sen, mikä Suomen pääradan merkitys on ja miten sitä pitää parantaa. Jotta ihmiset ja tavarat voisivat kulkea nykyistä paremmin, tarvitaan lisää raiteita, uutta kalustoa ja muita täsmällisyyttä parantavia toimia.

Pääratalaulun melodia on Mikko Alatalon aiemmasta tuotannosta laulusta ”Mies pohjoisesta”.

HSL: Pääkaupunkiseudulle lisää junakalustoa ja varikoita

HSL: Pääkaupunkiseudulle lisää junakalustoa ja varikoita

Lehti: HSL hakee valtiolta koronatukea 100 miljoonaa euroa

Lehti: HSL hakee valtiolta koronatukea 100 miljoonaa euroa