Kirkkonummi ei aio hyväksyä Länsiradan osakassopimusta - Vihti näytti vihreää valoa
Kirkkonummen kunnanhallitus on päättänyt ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto ei hyväksy valtion ja kuntien neuvottelemaa Länsirata Oy:n osakassopimusta sekä siihen liittyviä rahoitussitoumuksia. Äänestystulos oli 8-5 hyväksymistä vastaan.
Osakassopimuksen mukaan Kirkkonummi sitoutuisi Länsirata Oy:n ratahankkeen ensimmäisen rakentamisvaiheen rahoittamiseen enintään 15 miljoonalla eurolla ja vastaa Länsirata Oy:n 520 miljoonan euron vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen tai Suomen valtion muutoin järjestelmän rahoituksen kustannuksista enintään 1,24 prosentilla.
– Kunnanhallitus on äänestyksen jälkeen päättänyt esittää valtuustolle, ettei osakassopimusta hyväksytä sekä evästää mahdollista jatkoneuvottelua. Lopullisesti asiasta päättää kunnanvaltuusto 8.12.2025, Kirkkonummen kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna Sahiluoma kertoo.
Vihti sanoi kyllä
Vihdin kunnanvaltuusto on hyväksynyt Länsiradan osakassopimuksen ja siihen liittyvän rahoitussitoumuksen. Päätös syntyi äänin 33–9 (1 tyhjä), ja se sinetöi Vihdin myönteisen kannan hankkeen edistämiseen.
– Vihti on nyt mukana kirjoittamassa historiaa. Valtuuston myönteisellä ratapäätöksellä toteutamme ELSA-radan nimelläkin kulkeneet 50 vuoden takaiset rohkeat visiot ja luomme edellytykset kasvulle sekä kehitykselle seuraavalle 100 vuodelle. Länsirata ja sen myötä syntyvät työpaikat sekä rakennus- ja kiinteistökehityshankkeet luovat laajalti elinvoimaa niin Vihdille kuin koko läntiselle Uudellemaalle, kunnanjohtaja Erkki Eerola kertoo.
Kunnan mukaan radan rakentaminen saa aikaan paikallista kasvua erityisesti asemien läheisyyteen kehitettävillä asuin- ja työpaikka-alueilla. Tulevalle Vihti-Nummelan asemanseudulle voi sijoittua noin 9 000 asukasta sekä asumista tukevat lähipalvelut.
Ensimmäisessä rakentamisvaiheessa Vihdin kunnan rahoitussitoumus on enintään 28 miljoona euroa, joka vastaa 2,12 prosentin osuutta kuntien rahoitussitoumusten kokonaismäärästä. Vihdin kunnan vastuulle kuuluu 2,31 prosentin osuus hankkeelle kohdennettavan vieraan pääoman rahoituskustannuksista.
Vihdin osallistumista hankkeeseen edesauttaa vuonna 2021 perustettu raiderahasto, jossa hankkeen kustannuksiin on varauduttu 13,74 miljoonan euron edestä. Mahdollinen EU-tuki hyödyttäisi kaikkia yhtiön osakkaita.
Länsiradan ensimmäisen vaiheen kokonaiskustannusarvio on 1,32 miljardia euroa. Kuntien osuus rahoituksesta on 30,3 prosenttia ja Suomen valtion osuus 69,7 prosenttia.




