Kaupunkiliikenne: Raitiovaunuliikenne alkaa Kruunusilloilla jo marraskuussa
Helsingin raitiovaunuverkko laajenee itään lauantaina 7.11.2026, kun Kruunusillat-hankkeessa rakennettu raitiotie aukeaa liikenteelle. Uudella reitillä liikennöivät linjat 11 (Pasila–Kruunuvuorenranta) ja 12 (Rautatientori–Yliskylä).
- Hanke valmistui etuajassa, ja sen myötä voimme käynnistää raitiovaunuliikenteen Laajasaloon vielä tämän vuoden puolella. Tästä suuri kiitos niin Kruunusillat-hankkeelle kuin Kaupunkiliikenteelle, HSL:n Liikenne-tulosalueen johtaja Johanna Wallin toteaa.
Nyt avautuva uusi raitiotie on kansainvälisesti poikkeuksellinen. Uudella raitiotiellä on yhteensä kolme siltaa, joista Kruunuvuorensilta on 1,2 kilometrillään Suomen pisin. Sillalta avautuu näkymä merelliseen Helsinkiin: muun muassa avomerelle, Suomenlinnaan, Herttoniemenrantaan ja Kulosaareen. Silta avautui jalankulkijoille ja pyöräilijöille huhtikuussa, mutta autoliikennettä silloilla ei nähdä pelastusajoneuvoja lukuun ottamatta.
Uusi raitiovaunuyhteys mullistaa Laajasalon joukkoliikenteen. Matka-aika Laajasalon Yliskylän ja Rautatientorin välillä linjalla 12 kestää noin 20 minuuttia. Uusi yhteys parantaa poikittaisliikennettä: raitiovaunu 11 kulkee Kruunuvuorenrannan ja Pasilan välillä. Pasilan ja Kalasataman välillä liikenne kulkee aiempaa tiheämmin.
Raitiovaunuyhteyden avautuminen vaikuttaa Laajasalon bussien reitteihin. Ne muuttuvat 7.1.2027 siten, että ne tarjoavat sujuvia vaihtoyhteyksiä Herttoniemen metroaseman lisäksi myös ratikkalinjan varteen.
Ennen raitioliikenteen avaamista Kaupunkiliikenne perehdyttää vielä raitiovaununkuljettajia. Lisäksi radalla järjestetään muun muassa häiriöharjoituksia.




