Kansainvälinen tasoristeyspäivä muistuttaa tarkkaavaisuudesta

Kansainvälinen tasoristeyspäivä muistuttaa tarkkaavaisuudesta

Kesäkuun 10. päivä vietetään jo kolmannentoista kerran kansainvälistä tasoristeyspäivää. Väylävirasto haluaa päivän kunniaksi osaltaan muistuttaa tienkäyttäjiä varovaisuudesta. Suomessa tasoristeysonnettomuudet ovat vähentyneet merkittävästi 1960-luvulta alkaen ja työ jatkuu.

Väyläviraston liikenneturvallisuusasiantuntija Jarmo Koistinen kertoo, että viime ja toissa vuonna Suomessa kirjattiin kuusitoista tasoristeysonnettomuutta. Aiemmin taso on ollut noin kaksikymmentä onnettomuutta vuodessa. Sekin on merkittävästi vähemmän kuin vielä 1960-luvulla.

– Silloin tasoristeysonnettomuuksia oli vuosittain kaksi ja puolisataa. Ne vaativat kymmeniä kuolonuhreja, nyt kuolleita on vuosittain onneksi vain muutamia. 

Koistisen mukaan läheltä piti -tilanteita voi vain arvailla, mutta jotain osviittaa saadaan tasoristeysten rikkoutuneista puomeista.

– Puomien läpiajoja tapahtuu vuosittain noin 150 eli silloin puomi on jo laskeutumassa ja auto ajaa päin sitä. Puomittomien risteysten osalta voi vain aavistella, mutta puhumme sadoista tapauksista.

Suomessa on yhä runsaat kaksituhatta tasoristeystä, joista vartioimattomia on kolme neljäsosaa. Koistinen muistuttaa, että kaikkein vaarallisin tasoristeys on usein se tutuin, kotia lähellä oleva risteys.

– Siinä ei tarvita kuin hetken herpaantuminen. Ei pidä tuudittautua ajatukseen, että ei sieltä eilenkään junaa tullut. Kolmasosa kaikista tasoristeysonnettomuuksista sattuu aikatauluttamattomalle päivystysliikenteelle.

Koistisen mukaan nykyaikaiseen tekniikkaan ei kannata luottaa liiaksi. Paraskaan sovellus ei välttämättä tunnista junien liikkeitä reaaliajassa. 

Vaikka suurin osa tasoristeysonnettomuuksista on viime vuosina sattunut keski-ikäisille miehille, ei Koistinen halua nostaa mitään tienkäyttäjäryhmää erikseen esille.

– Onnettomuuksia sattuu yhtä lailla miehille kuin naisille, nuorille kuin vanhoille ja keski-ikäisille.  

Koistisen mukaan tänä vuonna päättyvä nelivuotinen ohjelma, jonka kohteena oli alun perin 65 tasoristeystä, on työn edetessä laajentunut. Muun muassa erilaisten kiertotieratkaisujen, poistojen ja muiden parannusten avulla kohteiden määrä nousee kolmeensataan. Työ jatkuu, sillä Suomen ensimmäiseen kaksitoistavuotiseen valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan on alustavasti varattu rahat, jolla tasoristeysten poistamista jatketaan tai niiden turvallisuutta parannetaan muilla keinoin.

– Juna ei pysty väistämään. Väistämisvelvollisuus on aina tien käyttäjällä. Vanha viisaus ”katso oikeaan, sitten vasempaan ja vielä kerran oikeaan” ei vanhene koskaan.

FAKTALAATIKKO
– valtion rataverkolla, mukaan lukien sivuraiteet ja -radat, on 2 594 tasoristeystä, niistä vartioimattomia on 1 882. Vielä 1960-luvulla tasoristeyksiä oli 8 000.
– vuosina 2019 ja 2020 tasoristeysonnettomuuksia kirjattiin molempina vuosina 16, niissä yhteensä viisi kuolonuhria
– kolmasosa onnettomuuksista matkustajajunille, kolmasosa tavaraliikenteessä ja kolmasosa aikatauluttamattomassa päivystysliikenteessä
– Vuosien 2018–2021 ohjelmassa poistetaan tämän hetken arvion mukaan 126 tasoristeystä

(Kuvituskuva: Pekko Oksanen)

Pääluottamusmies: VR:n kannattaisi pitää kiinni osaavasta työvoimasta – Valtionyhtiö aikoo vähentää asiakaspalvelijoita

Pääluottamusmies: VR:n kannattaisi pitää kiinni osaavasta työvoimasta – Valtionyhtiö aikoo vähentää asiakaspalvelijoita

VR Groupin tytäryhtiölle Finnlogille 35 uutta hakevaunua

VR Groupin tytäryhtiölle Finnlogille 35 uutta hakevaunua