HS: Vantaan ratikka etenee - Kaupunginhallitus hyväksyi 600 miljoonan hankkeen

HS: Vantaan ratikka etenee - Kaupunginhallitus hyväksyi 600 miljoonan hankkeen

Helsingin Sanomat kertoo, että Vantaan kaupunginhallitus on äänestänyt raitiotien puolesta.

- Kaupunginvaltuusto äänestää raitiotien kohtalosta kokouksessaan 22. toukokuuta.

HS:n mukaan tuleva raitiovaunulinja kulkee Helsinki-Vantaan lentoasemalta Itä-Helsingin Mellunmäen metroasemalle. Jumbon ja Tikkurilan kautta kulkevan linjan pituudeksi tulee noin 19 kilometriä.

- Nyt kaupunginvaltuuston mietittäväksi etenevää hankepäätöstä on valmisteltu jo useita vuosia. Sinä aikana raitiotien kustannusarvio on noussut yli 600 miljoonaan euroon.

Lehti toteaa, että se ei ole katastrofi, sillä tuotto-odotukset ovat nousseet liki 800 miljoonaan euroon.

- Kaupunki on suunnitellut Tikkurilan juna-aseman lähelle kampusta, jossa olisi esimerkiksi tiloja yrityksille ja opetusta varten. Alueelle tulisi kaupungin suunnitelmien mukaan Tikkurilan lukion laajennus ja ammattiopisto Varian tiloja.

VR luopuu vaiheittain asemakiinteistöjensä omistuksesta

VR luopuu vaiheittain asemakiinteistöjensä omistuksesta

Tampereella kytketään virta uudella ratikkareitillä - Urakoitsijoita kehotetaan varovaisuuteen

Tampereella kytketään virta uudella ratikkareitillä - Urakoitsijoita kehotetaan varovaisuuteen