Traficom: Valtio aikoo kuusinkertaistaa junien ostoliikenteen vuosikulut yli 220 miljoonaan euroon
Traficom on arvioinut 2030-luvun henkilöjunaliikenteen palveluiden bruttokustannuksiksi vähintään 220 miljoonaa euroa vuodessa. Nykyisin valtio maksaa VR:lle liikennöintikorvausta 35 miljoonaa vuodessa.
- Bruttokustannuksilla tarkoitetaan liikenteen järjestämisen kokonaiskustannuksia, mukaan lukien liikenteen operoinnin kustannukset sekä kaluston, varikoiden ja muiden kiinteiden järjestelmien, kuten mahdollisen lippu- ja maksujärjestelmän aiheuttamat kustannukset. Nykyisin vuosikustannukset ovat noin 35 miljoonaa euroa, Traficom kertoo uutiskirjeessään.
Kustannusten nousun taustalla ovat erityisesti ostoliikenteen kalustoinvestoinnit.
- Lisäksi tulevaisuudessa kustannuksia nostavat markkinaehtoisen ja ostoliikenteen välisten synergioiden purkaminen sekä yleinen hintatason nousu. Uudet hallintorakenteet nostavat kustannuksia jonkin verran. Lisäksi ratkaistavana on lippujärjestelmästä aiheutuvat mahdolliset kustannukset ja niiden sisällyttäminen osaksi kilpailutettavia palveluita.




