LVM ja VR solmivat 9-vuotisen ostoliikennesopimuksen
Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR-Yhtymä Oy ovat tehneet 9-vuotisen sopimuksen henkilöjunaliikenteen hankinnasta. Sopimuskausi on 1.2. 2022-31.12. 2030.
Raha-asiainvaliokunta puolsi sopimuksen tekemistä torstaina. Sopimus allekirjoitettiin käsittelyn jälkeen.
Ostoliikenteellä pystytään säilyttämään henkilöliikenteen nykyinen palvelutaso koronatilanteessa. Valtio ostaa suorahankintana tarpeellisiksi katsottuja palveluja, joiden lipputulot eivät riitä tekemään niistä kaupallisesti kannattavia.
Sopimuksesta on tehty ja julkaistu EU-sääntelyn mukainen ennakkoilmoitus. Sopimuskauden jälkeen tulee hankinnoissa siirtyä EU-sääntelyn edellyttämällä tavalla kilpailutettuun malliin.
VR:n yksinoikeus junien henkilöliikenteeseen päättyi vuoden 2020 lopussa ja este markkinaehtoiselle kilpailulle on näin poistunut. Pitkä sopimuskausi mahdollistaa osaltaan huolellisen valmistautumisen myöhempään hankintojen kilpailuttamiseen.
Sopimuksen arvo koko kaudelle on arvonlisäverollisena enintään 313,83 miljoonaa euroa. Liikennöintikorvaus vuotta kohden on arvonlisäverollisena 34,87 miljoonaa euroa.
Ostoliikennesopimus muodostuu Etelä-Suomen taajamaliikennealueen Sm2- ja Sm4-kalustolla liikennöitävistä lähijunavuoroista sekä kiskobussiliikenteestä kaukoliikenteen hiljaisemmilla reiteillä. Lisäksi hankintaan kuuluu muun muassa säännöllinen Lapin yöjunaliikenne sekä joitain markkinaehtoista liikennettä täydentäviä Intercity- ja Pendolino-vuoroja.
Sopimuskokonaisuuteen voidaan myöhemmin lisätä liikennettä määrärahojen niin salliessa tai esimerkiksi alueiden itse osallistuessa kustannuksiin. Näin ollen sopimuskauden aikana tapahtuvia muutoksia esimerkiksi ratainfrastruktuurissa voitaisiin huomioida liikennöinnissä.
LVM ja sen hallinnonala käy lisäksi tämän kevään aikana alueiden kanssa läpi pidemmän aikavälin kehitysmahdollisuuksia ja tarpeita budjettiriihessä syksyllä 2020 sovitulla tavalla.
Osana sopimusta investoitaisiin myös muun muassa uuteen yöjunakalustoon.