Väylä: Jätä rata rauhaan!

Väylä: Jätä rata rauhaan!

Väylävirastom mukaan rautateillä oleskelu tai siellä tehtävä ilkivalta on jatkuva ongelma rataverkolla. Luvaton oleskelu tai muu toiminta rautatiealueella on hengenvaarallista ja laissa kiellettyä. Väylävirasto kampanjoi kesällä radan rauhaan jättämisen puolesta uudella konseptilla.

Kaikenlaisessa luvattomassa toiminnassa rautateillä on oman hengenvaaran lisäksi pelissä junamatkustajien turvallisuus sekä junakaluston ja liikenneinfran kunto. On hyvä muistaa, että rataverkon infrastruktuurille vahinkoa tekevä on korvausvelvollinen, vaikka tekijä olisi alaikäinen.

Junan alle jääminen ei ole ainoa riski rautatiealueella, vaan ratojen sähköjännitteet aiheuttavat hengenvaaran. Ajolankoihin ei edes tarvitse koskea sähköiskun saadakseen, vaan sähkö vahingoittaa helposti kauempaa.

- Radalle meneminen, junan katolle ja perään kiipeäminen tai minkäänlaisen esineen radalle asettaminen on hengenvaarallista ja kiellettyä laissa. Asiattomasta radalla oleskelusta tehdään aina ilmoitus hätäkeskukseen tai poliisille. Juna ei voi väistää ja sen pysähtymismatka on aina useita satoja metrejä, turvallisuusasiantuntija Kaisa-Elina Porras Väylävirastosta toteaa.

Rautatiealuetta ovat esimerkiksi raakapuun kuormauspaikat, joilla ei saa oleskella eikä niiden läpi oikaista. Rautatien saa ylittää vain tasoristeyksestä.

Rapin hallitseva Suomen mestari kampanjan keulakuvana

Väyläviraston erityisesti nuorille miehille ja pojille suunnattu Jätä rata rauhaan -kampanja näkyy ja kuuluu heinäkuussa sekä sosiaalisen median kanavissa että Ylen tv-kanavilla. Kampanjaviestiä vie musiikkivideo, jonka tähtenä esiintyy nosteessa oleva artisti, rapin hallitseva Suomen mestari Riski.

- Kun me liikutaan tuolla ja tehdään jotain tyhmää, niin pitää muistaa, että aina on joku joka ottaa siitä mallia. Pitää kantaa vastuu siitä, että omat teot vaikuttaa muihin. Mun mielestä pitää aina miettiä 'miks?' ennen kuin tehdään jotain. Fiksu tyyppi osaa varoittaa muita ja tajuaa ensimmäisenä kysyä, onko tää tän arvoista. Joten mieluummin oon se tyyppi, koska kaikkien turvallisuus on yhtä tärkeetä.

Lasten ja nuorten kanssa on tärkeää keskustella siitä, miksi rautatiellä ei saa liikkua. Teemaa kannattaa pohtia yhdessä, ja aloittaa voi esimerkiksi kampanjavideon pohjalta.

IL: Entinen puolustusministeri ruoskii Länsirataa - "Turun tunnin juna ei kyllä kovin hääppöinen hanke ole"

IL: Entinen puolustusministeri ruoskii Länsirataa - "Turun tunnin juna ei kyllä kovin hääppöinen hanke ole"