VR:llä kaikkien aikojen ennätys - Viime vuonna 16,1 miljoonaa kaukojunamatkaa
Vähäpäästöisen junamatkustamisen suosio jatkaa vahvaa kasvuaan. VR:n kaukojunamatkustaminen oli ennätystasolla jo kolmatta vuotta peräkkäin, kun vuonna 2025 ostettiin 16,1 miljoonaa kaukojunamatkaa. Kyseessä on VR:n historian suurin matkamäärä, kasvu edellisvuoteen verrattuna on 4,1 prosenttia eli yli 600 000 matkaa.
VR:n kaukojuniin ostettiin vuonna 2025 noin 16,1 miljoonaa matkaa. Näillä matkoilla taitettiin vähäpäästöisesti lähes 4,4 miljardia kilometriä eri puolille Suomea. Jos matkat olisi tehty autolla, hiilidioksidipäästöjä olisi syntynyt noin 460 000 tonnia enemmän. Säästö vastaa lähes 50 000 suomalaisen aiheuttamia vuotuisia kokonaispäästöjä.
- Junamatkustaminen on suositumpaa kuin koskaan. Yhä useampi haluaa matkustaa vähäpäästöisesti ja mukavasti maata pitkin. VR:n strategian mukaisesti tyytyväiset asiakkaat tuovat kasvun. Matkamäärien kasvun taustalla on määrätietoinen ja pitkäjänteinen työ asiakaskokemuksen kehittämiseksi ja olemme monella osa-alueella onnistuneet parantamaan junamatkustamisen vetovoimaa. Kasvua tulee jatkossa haastamaan rataverkon korjausvelka, joka on kasvanut jo 1,7 miljardiin euroon, VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula toteaa.
VR mittaa asiakastyytyväisyyttä asiakaskokemusindeksillä (NPS), joka vuodesta 2022 vuoteen 2025 on kasvanut 50 % erinomaiselle tasolle 57. Asiakaskokemusindeksi on kaikkien aikojen ennätystasollaan.
Junaliikenteen täsmällisyys vaikuttaa olennaisesti asiakastyytyväisyyteen ja junamatkustamisen suosioon. Vuonna 2025 VR:n kaukojunien täsmällisyys oli erittäin hyvällä tasolla: 89 % junista kulki aikataulussaan, mikä on 11 prosenttiyksikköä parempi kuin vuonna 2024.
Sekä täsmällisyyden että asiakaskokemuksen osalta VR sijoittuu Euroopan junayhtiöiden kärkikastiin.
VR kehittää toimintaansa jatkuvasti asiakkaita kuunnellen. Vuonna 2025 toteutettiin asiakkaiden toiveita tuomalla käyttöön uudet Ekstra-matkustusluokat, jotka tarjoavat lisää vaihtoehtoja ja mukavuutta. Raiteille saatiin uutta junakalustoa, kun Pendolino Plus -junat aloittivat liikennöinnin. Uusien junien käyttöönotto vapautti aiempaa kalustoa, mikä on mahdollistanut lisävuorojen lisäämisen muille suosituille reiteille. Keskeisissä kehityskohteissa on edistytty merkittävästi: ennakkovarautuminen säästä johtuviin haasteisiin on tehostunut, häiriötilanteiden hallinta on parantunut ja asiakasviestintä poikkeustilanteissa on kehittynyt entistä selkeämmäksi sekä nopeammaksi.
Juniin mahtuu silti edelleen. Vuonna 2025 kaukojunien täyttöaste oli noin 47 prosenttia.




