VR kehittää uusia matkaketjupalveluita

VR kehittää uusia matkaketjupalveluita

VR kertoo kasvattavansa junamatkustamisen houkuttelevuutta ja helppoutta kehittämällä matkaketjupalveluitaan. Erityisesti asemalta ja asemalle kulkemista helpotetaan yhdistämällä junaan saumattomasti muita kulkumuotoja. Eri palveluita kokeillaan yhteistyökumppaneiden kanssa.

Viimeisimpänä on yhteistyö Hertzin kanssa: nyt auton voi vuokrata sujuvasti junalipun oston yhteydessä etuhintaan. Lisäksi vuoden alusta VR:n junalipulla on saanut veloituksettoman liityntäpysäköinnin Vantaalla. Lisää uusia kumppanikokeiluja seuraa tänä vuonna.

- Haluamme tarjota matkustajillemme yhä sujuvampia matkoja ovelta ovelle, ja kehitämme tätä yhdistämällä kattavalla reittiverkolla kulkevaan junaan muita kulkumuotoja. Junalla pääsee kätevästi matkustamaan kaupunkien välillä keskustasta keskustaan, josta matka jatkuu sitten sujuvasti loppukohteeseen sopivinta kulkumuotoa hyödyntämällä. Matkaketjuja kehittämällä tavoitteenamme on tehdä junan valitsemisesta entistä houkuttelevampaa ja helpompaa, vaikka koko matkaa ei junalla voisikaan matkustaa, VR:n matkustajaliikennejohtaja Topi Simola toteaa.  

Nyt uudessa VR Matkalla -mobiilisovelluksessa yhtiö tarjoaa junalipun oston yhteydessä mahdollisuuden vuokrata auto junamatkan jatkeeksi etuhintaan. Yhteistyökumppanina kokeilussa on Hertz, joka tarjoaa autonvuokrausta aluksi viidellä rautatieasemalla: Seinäjoella, Lahdessa, Kuopiossa, Joensuussa ja Rovaniemellä. Yhteistyön uskotaan palvelevan erityisesti liike- ja lomamatkustajia.

- Uusi palvelu mahdollistaa sujuvan matkanteon ja tehokkaan ajankäytön, kun junan rauhallinen työympäristö yhdistyy joustavaan liikkumiseen määränpäässä autolla. Samalla hiilidioksidipäästöt vähenevät merkittävästi, kun matkan pisimmän osuuden taittaa ilmastoystävällisesti junalla.

Työmatkustajien lisäksi auton vuokraus palvelee hyvin myös vapaa-ajanmatkustajia.

- Autonvuokrauspalvelumme täydentää sujuvasti VR:n asiakkaiden matkaa suoraan asemalta. Vuokra-auto tarjoaa vapautta omaan liikkumiseen kohteessa ja autokalustosta on saatavilla vähäpäästöisiä ladattavia hybridi- sekä sähköautoja. Liikematkustajille vuokra-auto on paras vaihtoehto silloin, kun perillä on tarve matkustaa useampaan osoitteeseen, Hertzin asiakkuusjohtaja Ida Myllys sanoo.

Tammikuussa 2020 VR:n matkaketjutarjonta laajentui Vantaalla ilmaisella liityntäpysäköinnillä. Junalipulla auton saa pysäköidä lipun lähtöasemalla aikaisintaan tuntia ennen lippuun merkittyä lähtöaikaa. Ilmainen pysäköintiaika on 12 tuntia.  

Tällä hetkellä yhteistyötä on jo eri kaupunkien joukkoliikenteiden kanssa, muun muassa pääkaupunkiseudulla HSL:n ja Tampereella Nyssen kanssa. Kaukojunamatkan voi valita päättymään HSL-alueelle, esimerkiksi Tampereelta lentokentälle, ja perille pääsee junaa vaihtamalla, yhdellä ja samalla lipulla. 3.2 alkaen Tampereen joukkoliikenteen Nyssen kausilipuilla on voinut matkustaa Pirkanmaan alueella lähi- ja kaukojunissa Pirkanmaalla. Pohjoisessa taas matkaa voi jatkaa suoraan yöjunasta Lapin hiihtokohteiseen JunaBussi-lipulla.

VR jatkaa matkaketjujen kehittämistä useiden eri yhteistyökumppaneiden kanssa ja palveluita on tulossa tänä vuonna lisää.

- Tulemme seuraavaksi helpottamaan esimerkiksi taksi- ja bussimatkan yhdistämistä junamatkaan. Kehitämme matkaketjupalveluita vahvasti digitaalisissa kanavissamme ja tulevaisuudessa tarjoamme kattavampaa reittihakua, huolehtien asiakkaan puolesta parhaan kulkumuotoyhdistelmän löytämisestä koko matkalle, suoraan kotiovelta loppukohteeseen. Eri palvelut voi silloin ostaa kätevästi samalla kertaa eikä tarvitse etsiä tietoa useasta eri paikasta ostaen useita eri lippuja. Tämä helpottaa matkan suunnittelua ja vapauttaa aikaa siitä nauttimiseen, Simola sanoo.

Raide-Jokerin työmaat aiheuttavat muutoksia pääkaupunkiseudun liikenteeseen

Raide-Jokerin työmaat aiheuttavat muutoksia pääkaupunkiseudun liikenteeseen

Väylä: Luvattomat kävijät aiheuttavat turvallisuusriskin Luumäki-Imatra -ratahankkeen työmaille

Väylä: Luvattomat kävijät aiheuttavat turvallisuusriskin Luumäki-Imatra -ratahankkeen työmaille