VR: Hiihtolomaliikenne käyntiin perjantaina – Yöjunat ajetaan suunnitellusti

VR: Hiihtolomaliikenne käyntiin perjantaina – Yöjunat ajetaan suunnitellusti

VR:n mukaan hiihtolomaliikenne perjantaina käynnistyy lähes normaalisti. Kaikki etelästä pohjoiseen hiihtolomalaisia kuljettavat junat kulkevat normaalisti. Hiljaisempien vuorojen asiakkaita ohjataan seuraaviin vuoroihin tai korvaaviin linja-autokuljetuksiin. VR peruu yksittäisiä vuoroja tulevien viikkojen aikana, kunnes kaluston korjaukset on saatu tehtyä.  

Suuri osa VR:n kalustosta on nyt tarkastettu ja todettu liikennekelpoisiksi maanantaina havaitun ratavaurion jälkeen.  Kaikkia kaluston huoltoja ja korjauksia ei ole pystytty tekemään normaalissa aikataulussa ratavauriosta johtuneiden ylimääräisten tarkastusten takia.  

- Hiihtolomakausi on meille tärkeä sesonki ja pyrimme kuljettamaan kaikki matkustajat määränpäähänsä. Työskentelemme taukoamatta, jotta koko junakalusto saadaan liikennöintikuntoon mahdollisimman pian. Pahoittelemme muutosten mahdollisia vaikutuksia asiakkaillemme, kaukoliikenteen johtaja Piia Tyynilä sanoo.  

VR Matkalla -sovelluksen käyttäjät saavat tiedon junan peruuntumisesta. Peruttujen junien asiakkaat ohjataan seuraaviin junavuoroihin tai korvaaviin linja-autokuljetuksiin, joihin käy alkuperäinen matkalippu.   

Jos uudelleen reititys ei sovi asiakkaalle, hän voi olla yhteydessä asiakaspalveluumme. Jos juna on peruttu, voi asiakas halutessaan perua kokonaan matkansa ja hakea lipun hinnan takaisin vr.fi-sivustolla olevien ohjeiden mukaisesti.   

HS: Fenniarailin kuljettaja ilmoitti ratavauriosta kolme päivää ennen liikenteen keskeyttämistä

HS: Fenniarailin kuljettaja ilmoitti ratavauriosta kolme päivää ennen liikenteen keskeyttämistä

VR lisää kaukoliikenteen junavuoroja torstaina

VR lisää kaukoliikenteen junavuoroja torstaina