VR hakee veturinkuljettajia koulutettaviksi eri puolilla Suomea

VR hakee veturinkuljettajia koulutettaviksi eri puolilla Suomea

VR-Yhtymä on avannut jälleen veturinkuljettajakoulutuksen. Tarkempia tietoja löytyy TÄÄLTÄ.

VR muistuttaa, että veturinkuljettajan työ on vastuullista vuorotyötä, jossa tarvitaan tarkkaavaisuutta ja hyvää ennakointia.

- Työ on hyvin itsenäistä ja paikoin yksinäistäkin, vaikka työyhteisö on tiivis ja yhteistoimintaa on paljon. Veturinkuljettajat ajavat sekä matkustaja- että tavarajunia ja tekevät ratapihoilla tapahtuvaa järjestelytyötä.

- Työ on epäsäännöllistä vuorotyötä, jossa työvuorojen pituudet vaihtelevat ja yötyötä on noin kolmasosa työskentelypaikkakunnasta riippuen. Sääolosuhteet ja poikkeustilanteet tuovat lisäksi omat haasteensa.

VR:n mukaan kuljettajan työn lähtökohtana on kuitenkin aina asiakas sekä turvallisen, täsmällisen ja energiataloudellisen matkan takaaminen.

Turun tunnin junan suunnittelu käynnistyy

Turun tunnin junan suunnittelu käynnistyy

 HSL uusii kortinlukijat - Hinta ratkaisi käytännössä hankinnan

HSL uusii kortinlukijat - Hinta ratkaisi käytännössä hankinnan