Tampereen kaupunki alkaa valmistella Näsisaaren täyttöä raitiotietä varten
Tampereen kaupunki alkaa valmistella Näsisaaren täyttöä, koska korkein hallinto-oikeus on ratkaissut täyttölupaa koskevan valituksen. Työn aloittaminen on mahdollista viipymättä, kun siihen liittyvät valmistelut on tehty. Tämä tapahtuu arviolta helmikuussa 2022.
- Lupaehtoihin tuli joitain tarkennuksia, joihin luonnollisesti perehdymme huolellisesti. Tärkeintä kuitenkin on, että varsinainen saaritäyttö pääsee alkamaan eikä asia viivästytä raitiotien rakentamista, kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen sanoo.
Näsisaari rakennetaan Näsijärveen Vaitinaron liittymän ja Pölkkylänniemen väliselle vesialueelle. Se liitetään silloilla maa-alueisiin. Saaren ja rannan väliin tulee kanava. Ensimmäisen vaiheen täytölle rakennetaan raitiotie. Myöhemmin täyttöä on tarkoitus laajentaa siten, että saarelle voidaan rakentaa Hiedanrantaan liittyvä asuinalue.