SAK:n asiantuntija: Ministeri osoitti hyvää harkintaa rautatiepäätöksessä

SAK:n asiantuntija: Ministeri osoitti hyvää harkintaa rautatiepäätöksessä

SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Sauli Hievanen toteaa blogissaan, että liikenneministeri Anne Berner (kesk.) osoitti hyvää harkintaa avatessaan junaliikennettä kilpailulle maltillisella mallilla. Berner on valmistellut esitystä monien yhteiskunnallisten ristipaineiden keskellä.

- Suomen rautatiejärjestelmällä on edessään suuri muutos 2020-luvun alkupuolella. Matkustajamäärillä mitattuna suurin osa liikenteestä avautuu tuolloin kilpailulle.

Hallituksen tänäisen linjauksen mukaan Etelä-Suomen taajamaliikenne kilpailutetaan. Helsingin seudun lähiliikenteen ja tavaraliikenteen avaamisesta kilpailulle on päätetty jo aiemmin. Käytännössä VR:n yksinoikeus säilyy kaukoliikenteessä.

Monissa maissa on maksettu kalliita oppirahoja, kun vapaaseen kilpailuun on siirrytty liian pitkin kertaloikin.

- Onneksi meillä maltettiin jatkaa käytännöllistä, harkittuihin valintoihin perustuvaa valmistelua, joka on ollut leimallista Suomen 150-vuotisen rautatiehistorian aikana.

Ministeri Bernerin taajamajunille ehdottama kalustoyhtiömalli on perusteltu liikenteessä, joka perustuu julkiseen hankintaan.

- Tavaraliikenteessä rautatietoimijoiden pitää nyt ja jatkossa investoida itse omaan kalustoonsa. Sama koskee kaukoliikennettä, jos se joskus avataan useille operaattoreille. Investoinnit ovat osa kilpailua, jotka synnyttävät vaihtoehtoja kalustoratkaisuille ja parantavat matkustajien palvelutasoa.

VR on tyytyväinen henkilöliikenteen kilpailutusmalliin

VR on tyytyväinen henkilöliikenteen kilpailutusmalliin

Liittojohtajat: Rautateiden suuri murros on valmisteltava huolellisesti henkilöstön kanssa

Liittojohtajat: Rautateiden suuri murros on valmisteltava huolellisesti henkilöstön kanssa