RVL sanoi kyllä fuusiolle – VML päättää ensi viikolla

RVL sanoi kyllä fuusiolle – VML päättää ensi viikolla

RVL:n liittovaltuusto hyväksyi 19.4. kokouksessaan Rautatievirkamiesliiton ja Veturimiesten liiton yhdistymistä koskevan aiesopimuksen. Rautatiealan Unioni RAU ry:n aiesopimus linjaa yhdistymistä koskevat periaatteet, menettelytavat ja aikataulun. Yhdistyminen toteutetaan aiesopimuksen mukaisesti.

- Valtuuston tekemä päätös on historiallinen. Vuodesta 1873 alkaen toiminut liitto saa nyt uuden alun Rautatiealan Unionin saappaissa. On hienoa olla mukana tekemässä kokonaan uutta liittoa ja luomassa jäsenille yhä vahvempaa edunvalvontaa, RVL:n puheenjohtaja 2015-2018 Kari Vähäuski painottaa.

Aiesopimuksen tarkoituksena on vahvistaa yhteiseen valmisteluun perustuva molempien liittojen jakama tahtotila uuden liiton perustamiselle. VML:n valtuusto käsittelee sopimuksen kokouksessaan 25.4. Uuden liiton toiminta käynnistyisi 1.1. 2019.

- Tämä päätös oli hyvä ja perusteltu, VML:n puheenjohtaja Tero Palomäki korostaa.

- Yhdessä olemme paljon vahvempia ottamaan vastaan työmarkkinoiden ja kiihtyvässä muutoksessa olevan rautatiealan haasteet vastaan. Toivottavasti VML:n valtuusto tekee ensi viikolla saman hyväksymispäätöksen.

Mikäli fuusioi syntyy, siinä yhdistyy kaksi perinteistä rautatieliittoa uudeksi rautatiealan liitoksi, joka edustaa veturinkuljettajia, liikenteenohjaajia ja erilaisissa asiakaspalvelu- sekä toimistotehtävissä toimivia jäseniä.

ETF: Ranskan rautatieläiset eivät puolusta vain itseään

ETF: Ranskan rautatieläiset eivät puolusta vain itseään

"HSL:n kilpailutusmalli antaa tasapuoliset mahdollisuudet"

"HSL:n kilpailutusmalli antaa tasapuoliset mahdollisuudet"