Rautatieliikenne voimakkaassa kasvussa vuonna 2017

Rautatieliikenne voimakkaassa kasvussa vuonna 2017

Rautateiden tavaraliikenteen kuljetusmäärät kasvoivat vuonna 2017 jo toisena vuotena perättäin. Tavaraliikenteessä kasvua oli sekä kotimaan kuljetuksissa että kansainvälisissä kuljetuksissa. Kasvu jatkui rautateiden henkilöliikenteessä. Asiasta kertoo Liikennevirasto.

Rautateillä oli vuonna 2017 tavarakuljetuksia 38,5 miljoonaa tonnia, mikä on kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän. Läpikulku- eli transitokuljetuksia oli yli seitsemän miljoonaa tonnia eli enemmän kuin koskaan aiemmin. Tavaraliikennettä rataverkolla liikennöivät VR Transpoint ja Fenniarail.

Lähiliikenteessä tehtiin viime vuonna 72,7 miljoonaa matkaa, joten kasvua edelliseen vuoteen verrattuna syntyi neljä prosenttia. Kaukoliikenteessä matkoja oli 13,0 miljoonaa eli kahdeksan prosenttia edellisvuotta enemmän. Kaukoliikenteessä kotimaan matkat lisääntyivät seitsemän prosenttia ja Suomen ja Venäjän väliset kansainväliset matkat yli 20 prosenttia. Kaikkiaan rautateillä tehtiin 85,7 miljoonaa matkaa, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin viime vuonna edellisvuonna. Kaukoliikennematkojen keskimääräinen pituus kasvoi selvästi.

RUMA parantaa ratatöiden turvallisuutta

RUMA parantaa ratatöiden turvallisuutta

Liittojohtaja: Nykymallisessa rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamisessa ei ole mitään järkeä

Liittojohtaja: Nykymallisessa rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamisessa ei ole mitään järkeä