Metron uuden kulunvalvonnan kilpailutuksessa mukana enää kolme ehdokasta

Metron uuden kulunvalvonnan kilpailutuksessa mukana enää kolme ehdokasta

Metron kapasiteettia sekä turvallisuutta ja luotettavuutta parantavan järjestelmän hankinta jatkuu seuraavaksi neuvotteluvaiheella. Hankinta on Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n, Länsimetro Oy:n ja Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen yhteinen.

Kaupunkiliikenteen hallitus, liikenneliikelaitoksen johtokunta ja Länsimetron hallitus päättivät kokouksissaan, että metron uuden junakulunvalvontajärjestelmän neuvotteluvaiheeseen etenee kolme osallistumishakemuksen jättänyttä ryhmittymää: Alstom, CAF GROUP sekä GTS-NRC. Hanke herätti kiinnostusta, sillä potentiaalisia järjestelmätoimittajia on rajallisesti. Lopulta viisi ehdokasta jätti osallistumishakemuksen.

Osallistumishakemuksia käsiteltiin kolmessa vaiheessa. Ensin tarkistettiin, onko osallistumishakemus osallistumispyynnön mukainen ja täyttääkö ehdokas soveltuvuusvaatimukset. Tämän jälkeen pakolliset vaatimukset täyttäneet osallistumispyynnön mukaiset hakemukset arvioitiin ja pisteytettiin: ehdokkaiden esittämät referenssit aiemmin tehdyistä vastaavanlaisista hankkeista käytiin läpi ja ehdokkaiden kyvykkyyttä vertailtiin projektin- ja tuotteen elinkaarenhallintaan sekä suunnittelun ohjaukseen liittyvissä arviointiperusteissa. Hakemusten arviointiin osallistui 35 Kaupunkiliikenteen, Länsimetron, liikenneliikelaitoksen ja konsulttiyritysten asiantuntijaa.

Hankinta jatkuu neuvotteluvaiheella, jonka on arvioitu kestävän noin vuoden. Järjestelmän toteutus on suunniteltu alkavan vuoden 2025 alussa. Sen on tarkoitus valmistua tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.

Uusi junakulunvalvontajärjestelmä on metron turvallisuuden kannalta avainasemassa, sillä se muun muassa estää junia ajamasta ylinopeutta. Nykyisin käytettävän pakkopysäytysjärjestelmän laitteisto on elinkaarensa loppupäässä ja sen varaosien saatavuus on heikentynyt. Järjestelmän uusiminen parantaa liikennöinnin turvallisuutta ja häiriöttömyyttä.

Uusi junakulunvalvontajärjestelmä yhdessä kalustohankintojen kanssa mahdollistaa siirtymisen puoliautomaattiseen liikennöintiin ja tiheämpään vuoroväliin sitten, kun sille kapasiteetin puolesta on tarvetta. Matkustajakapasiteettia voidaan kasvattaa, kun vuoroja voidaan ajaa tiheämmin kuin nykyisin on mahdollista.

Puoliautomaattinen liikennöinti tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa kuljettajan sijaan järjestelmä ajaa metrojunaa. Ohjaamossa on kuitenkin jatkossa kuljettaja. Hänen tehtävänsä on mm. varmistaa, että metro voi lähteä turvallisesti asemilta, sulkea ovet sekä toimia poikkeus- ja hätätilanteissa.

Uusi junakulunvalvontajärjestelmä on Kaupunkiliikenteen, liikenneliikelaitoksen ja Länsimetron yhteinen hankinta. Junakulunvalvontajärjestelmän uusiminen on osa hankekokonaisuutta, jolla parannetaan metron kapasiteettia ja luotettavuutta. Yhteistyöhankkeessa ovat mukana HSL ja Espoon kaupunki. Kokonaisuuteen kuuluu mm. pienempiä muutoksia nykyiseen liikenteenohjausjärjestelmään, toimenpiteitä metrolinjalla ja varikolla sekä matkustajaohjauksen parantamista.

HSL tempaisee: Pikaratikan avajaisviikonloppuna vuorokausilippu puoleen hintaan

HSL tempaisee: Pikaratikan avajaisviikonloppuna vuorokausilippu puoleen hintaan

VR: Matkaketjuilla sujuvampaa matkustamista

VR: Matkaketjuilla sujuvampaa matkustamista