Kouvolaan valmistuu Suomen ensimmäinen kuivasatama 2023

Kouvolaan valmistuu Suomen ensimmäinen kuivasatama 2023

Suomi ja Kouvola rakentavat uusia edellytyksiä tulevaisuuden logistiikalle. Vuonna 2023 Kouvolaan valmistuva Kouvola RRT on Suomen ensimmäinen kuivasatama; se mahdollistaa kustannustehokkaat, turvalliset ja ilmastoystävälliset kuljetukset Pohjoismaiden, Aasian ja Euroopan välillä. Terminaalista on jo valmiina 80 prosenttia ja ensi keväänä alkaa Suomen mittavin asfaltointiurakka, kun terminaalikenttä päällystetään. 

Kouvola valittiin vuonna 2020 yhdeksi Euroopan parhaimmista logistiikkakeskuksista Saksan logistiikkakeskusten liiton rankingissa.

– Vuonna 2023 alueen palvelut monipuolistuvat merkittävästi, kun Kouvola Rail and Road -intermodaaliterminaali valmistuu. Terminaali yhdistää maantie- ja rautatiekuljetukset ja mahdollistaa jopa yli kilometrin mittaisten junien käsittelyn alueella, projektipäällikkö Tero Valtonen Kouvolan RRT-hankkeesta toteaa. 

– Terminaalin yli kilometrin mittaiset laiturit on valettu, raiteiden valmistelutyöt ovat käynnissä ja ensi keväänä nähdään Suomen suurin asfaltointityömaa, kun terminaalikenttä saa kestopäällysteen.

Uusi terminaalialue rakennetaan ympäristö- ja materiaalitehokkaasti, muun muassa kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Kouvolan terminaalialue ja sen ympärille rakentuva tuotannollinen toiminta palvelee lähitulevaisuudessa laajasti logistiikka-alan yrityksiä suurista operaattoreista pieniin kuljetusalan toimijoihin. 

– Open access -periaatteella toimiva terminaali yhdistää eri liikennemuodot ja siellä pystytään käsittelemään yli kilometrin mittaisia junia kokonaisina. Valmistuvalla 42 hehtaarin logistiikka-alueella tullaan toteuttamaan uudenlaisia lastinkäsittelymenetelmiä robotiikkaa ja digitaalisuutta hyödyntämällä. Vuonna 2022 terminaalialueelle rakennetaan kaksi uutta lastausraidetta Väyläviraston toimesta.

Kouvola RRT on Suomen ainoa EU:n liikenteen ydinverkon rautatie- ja maantieterminaali ja osa Euroopan laajuisen liikenneverkon kehittämistä. Rakenteilla olevalla alueella Kouvolan logistiikan palvelutaso nostetaan vastaamaan EU:n tavoitteita. TEN-T-ydinverkko toteutetaan EU-tasolla määritettyyn palvelutasoon vuoteen 2030 mennessä.

Kouvola RRT kehittää YK:n kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti vastuullista logistiikkaa. Hanke vähentää ilmastokuormitusta sekä tarjoaa mahdollisuuksia uusille yhteistyö- ja kumppanuusmuodoille.

EU:n yhtenä tavoitteena on, että 300 kilometriä ylittävät maanteiden tavarankuljetukset siirretään muihin liikennemuotoihin, kuten rautatie- tai vesiliikenteeseen. Tavoitteena on 30 prosentin siirtymä vuoteen 2030 mennessä ja yli 50 prosentin siirtymä vuoteen 2050 mennessä. Tulevaisuudessa konttijunaliikenne kasvaa tuntuvasti. 

Liikenteen hiilidioksidipäästöt vähenevät, kun kuljetuksia siirtyy raiteille. Suomi on myös sitoutunut edistämään hiilineutraalisuutta Liikenne 12 -ohjelmassa, jonka tarkoituksena on lisätä liikennepolitiikan pitkäjänteisyyttä. Konttijunaliikenteessä yhdistyvät kuljetusten nopeus ja ekologinen kestävyys.

Taloustutkimus Oy:n vuonna 2021 tekemän tutkimuksen mukaan logistiikka-ammattilaiset pitävät Kouvolan sijaintia erinomaisena. Heidän mielestään yhteys Venäjän ja Aasian suuntaan on Kouvolan ja koko Suomen merkittävä kilpailuetu logistiikan kansainvälisessä kilpailussa.

Kouvola on Suomen sisäisten kuljetusten kannalta sijainniltaan erinomainen. Kouvolasta on hyvät yhteydet esimerkiksi Vuosaaren, HaminaKotkan, Turun ja Naantalin satamiin. Tavaravirrat liikkuvat sujuvasti Pohjois-Suomeen sekä edelleen Ruotsiin ja Norjaan. Kouvola RRT toimii merkittävänä linkkinä Pohjois-Euroopan ja Aasian logistiikassa.

Kouvola on Suomen ainoa rautatie- ja maantieterminaalipaikkakunta, joka kuuluu osaksi kansainvälistä liikenteen ydinverkkoa, TEN-T:tä (Trans European Network – Transport).

Rautatie- ja maantieterminaali Kouvola RRT (Rail and Road Terminal) -hanke on osa Kouvolan logistiikka-alan ja terminaalitoimintojen kehittämistä. Koko RRT-alueen rakentamisen ja suunnittelun pinta-ala on 170 hehtaaria. Vuonna 2023 valmistuvan Intermodaaliterminaalin pinta-ala radan pohjoispuolella on 42 hehtaaria. Hankkeen ensimmäinen vaihe, eli intermodaaliterminaalialue, kustantaa noin 40 miljoonaa euroa.

Kouvola RRT on moderni ja monipuolinen, eri kuljetusmuotoja yhdistävä terminaalialue, joka palvelee tasapuolisesti kasvavan kotimaisen ja kansainvälisen konttiliikenteen tarpeita.

Kouvola RRT vastaa EU:n määrittämiin tarpeisiin ilmastorasituksen pienentämiseksi. Saksan logistiikkakeskusten liitto, Deutsche GVZ-Gesellschaft mbH valitsi maaliskuussa 2020 Kouvolan RRT-logistiikka-alueen yhdeksi Euroopan parhaimmista.

Poliisi valvoo tehostetusti junamatkustamista pääkaupunkiseudulla

Poliisi valvoo tehostetusti junamatkustamista pääkaupunkiseudulla

LVM ja VR alustavaan neuvottelutulokseen junien ostoliikenteestä

LVM ja VR alustavaan neuvottelutulokseen junien ostoliikenteestä