Kaupunkiliikenne: Liikenne palaa Malminkartanon juna-asemalle 7.9.
Junaliikenne palaa Helsingin Malminkartanoon maanantaina 7.9. harvennetulla vuorovälillä ja vain raiteella 1 sunnuntaihin 4.10. asti. Kaupunkiliikenteen mukaan molemmat laiturit saadaan matkustajakäyttöön 5.10. alkaen, jolloin liikenne palautuu normaaliksi.
Kaikilla kolmella juna-asemalla perusparannustyöt jatkuvat ja siksi esimerkiksi laiturialueilla on oltava erityisen varovainen.
Ylikulkusilta otetaan Kannelmäessä käyttöön alkuvuodesta 2027 ja viimeistelytyöt jatkuvat jonkin aikaa sillan käyttöönoton jälkeen. Pohjois-Haagassa asemalaituri valmistuu lokakuun lopussa. Asemarakennus valmistuu vaiheittain viimeistään toukokuussa 2027. Työt eivät vaikuta matkustajaliikenteeseen.
Malminkartanon rautatieaseman tunnelissa on tehty betoni- ja kalliokorjauksia. Penkit, roska-astiat, kallioleikkaukset, istutukset ja laiturialueen tunnelin ulkopuolinen valaistus on uusittu. Tunnelin sisäistä valaistusta on muutettu EU-säädösten mukaiseksi. Lisäksi aseman esteettömyyttä on parannettu ja värimaailmaa vaalennettu.
Syksyn ja talven aikana tehdään vielä teknisiä asennuksia, jotka eivät vaikuta liikennöintiin. Lopullisesti Malminkartanon juna-asema on valmis, kun uudet graffitiseinämaalaukset valmistuvat keväällä 2027. Vanha asemarakennus puretaan erillisenä hankkeena keväällä 2027.




