Hallinto-oikeus ei käsittele Viilarintien hiidenkourun valitusta – Raide-Jokerin louhinnat jatkuvat

Hallinto-oikeus ei käsittele Viilarintien hiidenkourun valitusta – Raide-Jokerin louhinnat jatkuvat

Raide-Jokeri-pikaraitiotien rakentamiseen liittyvät louhinnat on aloitettu Vartiokylän Viilarintiellä syyskuussa. Herttoniemi-seura haki louhinnoille toimenpidekieltoa alueella sijaitsevan jääkauden aikana syntyneen sulamisvesikourun (ns. hiidenkouru) vuoksi.

ELY-keskus hylkäsi toimenpidekieltohakemuksen 19.8., minkä jälkeen yksityishenkilö valitti päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus on perjantaina 18.10. päättänyt olla tutkimatta valitusta, joten louhinnat Viilarintiellä jatkuvat alkuperäisessä aikataulussaan.

 - Viilarintiellä on lainvoimainen asemakaava ja katusuunnitelma, joiden pohjalta Raide-Jokeria toteutetaan. Viilarintiellä katualue tulee koko leveydeltään käyttöön ja hiidenkouru jää rakennettavien jalkakäytävän, pyörätien ja puukaistan alle kadun eteläreunalla. Nykyisen asemakaavan puitteissa kadun linjausta ei valitettavasti pystytä siirtämään, tilaajan projektijohtaja Juha Saarikoski toteaa.

Raide-Jokerin verkkosivuille on koottu kattava tietopaketti Viilarintien hiidenkourusta.

(Kuvituskuva)

Lehti: VR lakkauttaa junavuoroja välillä Pieksämäki-Jyväskylä-Pieksämäki

Lehti: VR lakkauttaa junavuoroja välillä Pieksämäki-Jyväskylä-Pieksämäki

Lehti: Virolainen valtionyhtiö aikoo murtaa VR:n monopolin ja tehdä paljon rahaa Suomessa

Lehti: Virolainen valtionyhtiö aikoo murtaa VR:n monopolin ja tehdä paljon rahaa Suomessa