AlfaTV: Liittopuheenjohtaja toivoo linnarauhaa lähijunakiistassa - Uhkana kaaos VR:n lähiliikenteessä
AlfaTV kertoo, että VR Lähiliikenteen ja veturinkuljettajien työehtoriita aiheuttaa junien peruuntumisia ja myöhästymisiä.
- Riita alkoi jo keväällä, kun VR Lähiliikenne voitti kilpailutuksen HSL:n pääkaupunkiseudun junaliikenteestä. Rautatiealan Unioni RAU vei työehtojen heikennykset oikeuteen. Asia on ollut esikäsittelyssä Helsingin käräjäoikeudessa tiistaina.
RAUn puheenjohtaja Tero Palomäki kertoo kanavalle, että päätöstä odotetaan joskus ensi keväänä.
- Palomäen mukaan liikenteen takkuamisen syynä on veturinkuljettajien irtisanoutumiset sekä haluttomuus tehdä ylitöitä riitatilanteessa työnantajan kanssa. Jopa kymmenen prosenttia kuljettajista on irtisanoutunut tai irtisanoutumassa.
- Jos saamme oikeita lumipäiviä liikenteeseen, uhkaa siellä kaaos. Tuntuu omituiselta, että työnantaja on valmis maksamaan 280 euroa ekstraa jos tulee vapaapäivänä töihin, mutta sitten ei olla valmiita säilyttämään palkallista ruokataukoa.
Palomäki toteaa kanavalle VR on joutunut esimerkiksi syyskuussa maksamaan HSL:lle myöhästymis- ja peruuntumissanktioina noin 900 000 euroa.
- Käytännössä veturinkuljettajan kolmen viikon työjaksoon on lisätty melkein kahden päivän verran työaikaa, josta ei tule korvausta.
Palomäki haluaa alalle linnarauhan koko oikeuskäsittelyn ajaksi.
- Muuten on edessä vaikea talvi eikä helpotusta tule kuin vasta keväällä uusien veturinkuljettajien tultua kurssitetuksi. Ja minkälainen kuva heille tulee alasta.