Raidepuolue

View Original

Yle: Viron valtionyhtiö pyrkii Suomen tavarajunamarkkinoille

Yleisradio kertoo, että Viron valtion omistama rautatieyritys on tulossa kilpailemaan Suomen raiteille ja että se on tilannut vetureita tavaraliikenteeseen.

- Virolainen logistiikka- ja kuljetusalan yhtiö Operail kertoo perustaneensa tytäryhtiön Suomeen. Yhtiö aikoo tiedotteen mukaan sijoittaa 50 miljoonaa euroa rautatiekuljetusten aloittamiseen Suomessa.

Ylen mukaan neuvottelut veturitoimittajan kanssa ovat kesken.

- Vetureita ei kuitenkaan tule yhtiön omalta varikolta Virosta. Yhtiöllä ei ole vielä sopimuksia asiakkaiden kanssa tavarakuljetuksista Suomessa.

Tavarakuljetukset vapautuivat kilpailulle Suomen rautateillä vuonna 2007. Virossa ja Suomessa on eri raideleveys.

(Kuva: Operail)

See this content in the original post