Raidepuolue

View Original

Yle: Uusi junaoperaattori Suomeen - Mukana Onnibussin perustaja

Yleisradio kertoo, että Suomeen on syntynyt uusi junaoperaattori Suomen Lähijunat Oy, joka aikoo aloittaa lähijunaliikennöinnin Varsinais-Suomessa. Yhtiö aikoo kunnostaa VR:n vanhoja SM2-sähkömoottorijunia. Lähijunaliikenne alkaisi vuonna 2024.

- Mukana taustaryhmässä ovat muun muassa Onnibussin perustaja Pekka Möttö ja raideliikenneasiantuntija Antero Alku.

Alku toteaa Ylelle, että Uudenkaupungin suuntaan kulkevalle liikenteelle olisi kova kysyntä.

– Radan vaikutusalueella on jo tällä hetkellä asumista ja työpaikkoja niin paljon, että jos muutama prosentti heistä alkaisi käyttää junaa, saisimme kaksivaunuisen junan täyteen. Oletamme, että parissa vuodessa ensimmäinen juna tulee täyteen ja sitten pitää etsiä lisäkalustoa.

(Kuva: Otto Karikoski/Wikimedia)