Raidepuolue

View Original

Yle: Ainakin 15 kuntaa lähtee mukaan Itäradan suunnitteluyhtiöön

Yleisradio kertoo, että Itäradan hankeyhtiöneuvotteluihin on tähän mennessä ilmoittautunut mukaan viisitoista kuntaa. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan kuntien määrä voi kasvaa.

- Neuvotteluille luonteenomaisesti on vaikea sanoa tarkkaa aikataulua milloin asia saadaan päätökseen, mutta Suomi-rata- ja Turun tunnin juna -neuvotteluiden perusteella arvelen, että parin-kolmen kuukauden jälkeen ollaan jo hyvin pitkällä. Aika lopulta näyttää, LVM:n yksikön johtaja Miikka Rainiala kertoo Ylelle.

Ylen mukaan neuvotteluihin ovat ilmoittautuneet Helsinki, Iisalmi, Imatra, Joensuu, Kajaani, Kitee, Kouvola, Kuopio, Lappeenranta, Pieksämäki, Porvoo, Rautjärvi, Siilinjärvi, Taipalsaari ja Varkaus.

Suunnittelukustannukset ovat alustavan arvion perusteella noin 70 miljoonaa euroa.

- Valtio omistaisi hankeyhtiöstä perustamisvaiheessa vähintään 51 prosenttia. Hankeyhtiön perustamisen edellytyksenä olisi, että muut osakkaat sitoutuisivat yhtiön pääomittamiseen noin 49 prosentin osuudella arvioiduista rakentamisvalmiuden edellyttämän suunnittelun kustannuksista sekä muista hankeyhtiön toiminnan edellyttämistä kustannuksista.