Raidepuolue

View Original

Väylävirasto uusii tai poistaa 300 tasoristeystä ensi vuoden loppuun mennessä

Liikenne- ja viestintäministeriön vuonna 2018 käynnistämä tasoristeysohjelma laajeni tekemisen aikana. Kun ohjelma ensi vuonna päättyy, tasoristeysturvallisuutta on lisätty kolmessasadassa kohteessa ympäri Suomea alkuperäissuunnitelmissa olleen 65 tasoristeyksen sijasta.

Ohjelman puitteissa Väylävirasto poistaa tämän hetkisen suunnittelutilanteen mukaan 177 ja parantaa 129 tasoristeystä.

- Omalla ja alueilla tehdyllä suunnittelulla olemme päässeet näin hyvään lopputulokseen. Esimerkkinä kerrottakoon, että kun jollakin osuudella on tähän saakka ollut neljä tasoristeystä, kiertoteitä rakentamalla olemme pystyneet lakkauttamaan niistä kolme ja kehittämään lisäksi jäljelle jääneen tasoristeyksen turvallisuutta, liikenneturvallisuusasiantuntija Jarmo Koistinen Väylävirastosta toteaa.

Vaikka nyt käynnissä olevat työt parantavat tilannetta huomattavasti, Suomessa on vielä tämänkin ohjelman jälkeen 2550 tasoristeystä.

- Työsarkaa riittää vielä vuosiksi, ja olemme Väylävirastossa sitoutuneet parantamaan liikenneturvallisuutta tältäkin osin.

Isoimmat hankkeet Lahti-Heinola- ja Tampere-Pori -rataosilla

Meneillään olevista tasoristeyshankkeista Lahti-Heinola on turvalaitteiden puolesta suurin. Alueelle on hankkeen jälkeen 29 uutta tai uusittua tasoristeyksen turvalaitetta.

- Valitettavasti tällä rataosalla emme ole pystyneet vähentämään tasoristeyksien määrää, sillä paikoitellen tiet ja rata kulkevat lähellä toisiaan ja vieläpä hyvin likellä asutusta, joten kiertoteitä ei ole voitu rakentaa. Lisäämällä viimeisintä tekniikkaa tasoristeyksiin, turvallisuutta saadaan kuitenkin kohennettua huomattavasti.

Toinen merkittävä hanke on alkamassa rataosalla Tampere-Pori. Tällä 40 miljoonan euron projektilla lisätään lähellä asuvien ja liikkuvien mahdollisuuksia ylittää rata entistä turvallisemmin, kun nykyiset tasoristeykset korvataan ensisijaisesti tie- tai siltajärjestelyin tai varustellaan turvalaittein sekä parannetaan muilla tavoin turvallisiksi.

Väylävirasto kertoo aktiivisesti kaikista meneillään olevista tasoristeyshankkeistaan. Kohteet ja lisätietoa löytyy tästä kartasta.

Kaikki investointi- ja kunnossapitohankkeet tulevat näkymään tulevina vuosina onnettomuusmäärien vähenemisenä.

- Sitä mukaa, kun tasoristeysten määrää on saatu vähennettyä, myös onnettomuuksien määrät ovat vähentyneet.

- Mikään meidän tekemämme työ ei kuitenkaan poista tasoristeyksen käyttäjän velvollisuutta olla valppaana, kun hän ylittää rataa autolla tai muilla keinoin.

Toimi näin, kun kohtaat tasoristeyksen:

1. Hiljennä ja keskity. Vauhtia tulee hiljentää jo hyvissä ajoin, liikuit sitten autolla, pyörällä tai jalan. Minimoi keskittymistä häiritsevät tekijät.
2. Katso ja kuuntele. Tarkista molemmat suunnat ennen raiteiden ylitystä. Muista, että tasoristeys ei ole suojatie ja junalla on aina etuajo-oikeus.
3. Ylitä rata, kun se on turvallista. Vastuu radan turvallisesta ylittämisestä on aina ylittäjällä itsellään.

(Kuvituskuva: Pekko Oksanen)