Raidepuolue

View Original

Väylä: Tampere-Seinäjoki -radan turvalaitteet uusitaan - Junaliikenteen häiriöitä halutaan vähentää

Radan turvalaitteiden uusiminen pääradalla Tampereen ja Seinäjoen välillä on hyvässä vauhdissa. Väyläviraston hankkeessa noin 150 kilometrin pituisen rataosuuden turvalaitejärjestelmä uusitaan kokonaan. Uudet turvalaitteet parantavat radan käytettävyyttä ja vähentävät junaliikenteen häiriöitä vuosikymmeniksi eteenpäin. Kesän aikana työt jatkuvat kaapelireittien rakentamisella ja kaapeloinneilla.

Radan turvalaitteilla valvotaan junien sijaintia ja nopeutta. Niiden avulla varmistetaan, että junat ajavat oikeaa nopeutta ja että samalla alueella on vain yksi juna kerrallaan. Tampere-Seinäjoki -radan nykyiset nykyinen turvalaitejärjestelmä on häiriöherkkä ja tullut käyttöikänsä päähän. Lisäksi muutokset turvalaitejärjestelmään ovat erittäin hankalia toteuttaa muun muassa varaosien puutteen vuoksi.

- Poikkeuksellisesta keväästä huolimatta turvalaitteiden uusiminen on edennyt aikataulussaan, osittain jopa hieman edellä aikataulusta. Vaikka poikkeusolot ja matkustusrajoitukset ovat vaikuttaneet kansainvälisen tiimin toimintaan, eivät ne ole aiheuttaneet suurempia ongelmia hankkeen etenemiselle. Hankkeessa on siis päästy sutjakkaasti liikkeelle, projekti-insinööri Miikka Uotila Väylävirastosta toteaa.

Turvalaitteiden uusiminen parantaa radan käytettävyyttä ja vähentää koko Länsi- ja Etelä-Suomen junaliikenteen häiriöherkkyyttä. Uuteen turvalaitejärjestelmään pystytään tekemään muutoksia joustavasti ja järjestelmän kunnossapito helpottuu.

Turvalaitehanke käynnistyi viime vuoden kesäkuussa suunnittelulla, kaapelireittien rakentamisella ja ohjelmistokehityksellä. Samalla aloitettiin valmistelevat työt uuden turvalaitejärjestelmän rakentamista varten.

Varsinainen uusien turvalaitteiden rakentaminen on alkanut tänä vuonna ja rakennustyöt jatkuvat vuoden 2021 syksyyn asti. Tämän jälkeen uutta turvalaitejärjestelmää testataan. Käyttöönottovalmiita turvalaitteet ovat vuoden 2021 loppuun mennessä.

- Rakennustyöt aiheuttavat tavara- ja henkilöliikenteeseen jonkin verran muutoksia kesän aikana. Kaukoliikenteessä junien matka-aika hidastuu keskimäärin kymmenellä minuutilla ja muutamia illan viimeisiä junia korvataan busseilla. Matkustajia koskevista muutoksista kerrotaan tarkemmin VR:n viestintäkanavissa.

Uuden turvalaitejärjestelmän asentamista varten rakennetaan 150 kilometriä uutta kaapelireittiä, joka koostuu pääosin betonisista kaapelikouruista ja -kaivoista sekä muovisista alitusputkista. Kesäkuun alussa turvalaitejärjestelmän runkokaapelointi on päästy aloittamaan Lielahden ja Ylöjärven välillä ja runkokaapelointi etenee suunnitelmien mukaisesti aina Seinäjoelle saakka.

Espanjassa on parhaillaan käynnissä uuden turvalaitejärjestelmän tietokoneohjelmiston rakentaminen. Ensimmäisiä turvalaiteasemia päästään testaamaan elokuussa 2020. Hankkeen kustannusarvio on 70 miljoonaa euroa.

(Kuvituskuva)