Raidepuolue

View Original

Väylä: Tampere-Pori -radan turvallisuutta parannetaan tasoristeyksiä poistamalla

Tampere-Pori tasoristeysten poisto ja parantaminen -hankkeessa parannetaan liikenneturvallisuutta poistamalla mahdollisimman monta tasoristeystä rataosuudelta. Seitsemän tasoristeystä on jo poistettu. Kesäkuun alussa poistettiin Kokemäellä Ahvenuksentien tasoristeys käytöstä. Rutunan sillan valmistumisen myötä. Syksyllä valmistuu Sastamalan Kaukolantie-Vinkkiläntie -urakka ja Ulvilassa aloitetaan kahdeksan tasoristeyksen poistaminen Ulvilassa. Koko hankkeen on määrä valmistua vuonna 2026.

- Tasoristeykset muodostavat rautateiden selkeimmän turvallisuusriskin tienkäyttäjille ja rataliikenteelle. Nykyiset tasoristeykset korvataan ensisijaisesti tie- tai siltajärjestelyillä. Osassa kohteita tasoristeykset varustetaan turvalaitteilla tai parannetaan muilla tavoin turvallisiksi. Rataosuudella on tällä hetkellä 36 tasoristeystä ja viisi laituripolkua. Tasoristeyksistä 24 on ilman puomi- tai äänivaroituslaitosta, projektipäällikkö Mikko Heiskanen Väylävirastosta sanoo.

Turvallisuusparannuksia Sastamalassa ja Kokemäellä tänä vuonna 

Sastamalassa alkoi lokakuussa 2023 Vinkkilän ylikulkusillan rakentaminen. Urakassa korvataan Kaukolantien ja Vinkkiläntien tasoristeykset tiesuunnitelman mukaisesti uudella tielinjauksella sekä ylikulkusillalla. Töiden aikana maantie on normaalisti käytössä. Urakan on tarkoitus valmistua kesällä 2024, jolloin uusi tie korvaa vanhan yhteyden. 

Kokemäen Ahvenuksentien tasoristeys poistettiin käytöstä kesäkuun alussa. Ennen tasoristeyksen poistamista korvattiin 1960-luvulla rakennettu puinen Rutunan silta uudella puu- ja teräsrakenteisella sillalla. Rutunan uusi silta otettiin liikennekäyttöön helmikuussa 2024 ja Rutunantien kulutuskerros viimeisteltiin toukokuussa. 

Ulvilassa alkaa syksyllä kahdeksan tasoristeyksen poistaminen

Ulvilan Haistilan ja Yli-Rantalan välille sijoittuva ratasuunnitelma hyväksyttiin huhtikuussa. Urakan tarjouspyyntö julkaistiin kesäkuun puolivälissä. Tarjousten jättämisen määräaika on elokuun alussa. Rakentaminen voidaan aloittaa elo-syyskuun taitteessa urakoitsijan valinnan jälkeen. Valmistelevia töitä tehdään mahdollisesti jo aikaisemmin. Urakassa poistetaan käytöstä Haistilan, Auran, Hietarannan, Kasvihuoneen, Lehtosen, Valtavainion, Salovaaran ja Yli-Rantalan tasoristeykset. Näiden tilalle rakennetaan korvaavat tieyhteydet sekä yksi uusi alikulkusilta, Haistilan alikulkusilta. 

Vuonna 2025 poistetaan tasoristeyksiä Nakkilassa ja Harjavallassa

Nakkilassa on nähtävillä 26.7.2024 saakka ratasuunnitelma kuuden tasoristeyksen poistamiseksi Koivero–Ruhade-välillä  osoitteessa https://vayliensuunnittelu.fi/s/wjjh/nahtavillaolo. Suunnitelman mukaisesti Koiveron, Juhelan, Tynikurkelan ja Turvepehkun tasoristeykset poistetaan. Tattaran tasoristeyksen tilalle tulee uusi Suutarinmäentien alikulkusilta. Kuritun, Pellon ja Ruhaden tasoristeykset poistetaan vuonna 2025. Korvaavana kulkuyhteytenä toimii tulevaisuudessa Masiantien alikulkusilta sekä tieyhteydet.

Harjavallassa poistetaan vuoden 2025 aikana Merstolan tasoristeys ja tilalle rakennetaan Merstolan alikulkusilta. Helsinki–Pori-yhteysvälin palvelutasoa nostetaan rakentamalla porrastettu liittymä maantien 12791 eli Voitoistentien ja Merstolantien kohdalle Harjavallassa.

Sastamalassa etenee Aarnio-Pohjalantie-ratasuunnitelma, jonka tavoitteena on Aarnion, Riippilän, Vuokkoniementien ja Pohjalantien tasoristeysten poisto ja niiden korvaaminen kahdella alikulkusillalla ja korvaavilla tieyhteyksillä. Suunnitelma asetetaan nähtäville syksyllä 2024.

Tampere-Pori tasoristeysten poisto ja parantaminen

Tampere–Pori tasoristeyksien poisto ja parantaminen -hankkeen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta poistamalla mahdollisimman monta rataosuuden tasoristeystä sekä parantaa turvallisuutta kustannustehokkailla keinoilla. Nykyiset tasoristeykset korvataan ensisijaisesti tie- tai siltajärjestelyillä. Toissijaisesti tasoristeykset varustetaan turvalaitteilla tai parannetaan muilla tavoin turvallisiksi. Rataosuudella on tällä hetkellä 37 tasoristeystä ja viisi laituripolkua. Tasoristeyksistä 24 on ilman puomi- tai äänivaroituslaitosta.