Raidepuolue

View Original

Väylä: Hyvinkää-Karjaa -tärinätutkimuksen alustavat tulokset julki

Väylä on teettänyt junaliikenteen aiheuttaman tärinän mittauksia Lohjan ja Vihdin alueella marraskuun lopussa.

Alustavien tulosten perusteella riskirajat talojen rakenteiden vaurioitumiselle eivät ole ylittyneet. Tärinä on tuntunut voimakkaimmin puolitoista- ja kaksikerroksisten puurunkoisten talojen yläkerrassa, kun maaperä tärisee samalla taajuudella. Tärinä voi voimistua sen siirtyessä rakennuksen runkoon tai kaapistoihin ja aiheuttaa esimerkiksi lasien helinää kaapeissa. Tämä vaikuttaa erityisesti asumisviihtyvyyteen.

- Kuten jo ennakolta osattiin epäillä, voimakkain tärinä liittyy Hangon Koverhariin matkalla oleviin hiilikuljetuksiin, jotka ovat käynnistyneet lokakuun lopussa. Kuljetuksia on pari päivässä.

Väylä aloitti tutkimukset Lohjan ja Vihdin alueella marraskuun puolivälissä kansalaisilta saadun palautteen perusteella. Alustavat mittaustulokset on nyt saatu kuudesta kohteesta. Mittauksia tehdään muissa kohteissa tarpeen mukaan. Väylä jatkaa tulosten analysointia ja jatkotoimenpiteiden arviointia.

Tärinätilanteeseen ei voida luvata helpotusta nopealla aikataululla, sillä hiilikuljetukset Koverhariin jatkuvat toistaiseksi. Yhtenä vaihtoehtona on nopeusrajoitusten asettaminen kriittisimmille alueille, mutta nopeusrajoitukset vähentävät merkittävästi radalle mahtuvaa junaliikennettä. Junan jarrutus ja kiihdytys aiheuttavat ääntä, mikä voi osaltaan lisätä junaliikenteen aiheuttamaa häiriötä.

(Kuva: VR/Juho Kuva)