Raidepuolue

View Original

VR:n lähiliikenteessä junat pysäyttävä mielenilmaus - Työnantaja rikkoo työehtosopimusta

Helsingin ja Riihimäen VR lähiliikenteen veturinkuljettajat järjestävät työnseisauksen maanantaina 7.10. klo 3:00–9:00. Veturinkuljettajat eivät saavu työnseisauksen aikana alkaviin lähiliikenteen työvuoroihin Helsingissä ja Riihimäellä. Tämä aiheuttaa maanantai-iltaan saakka merkittäviä häiriöitä lähiliikenteessä. Veturinkuljettajat ja Rautatiealan Unioni RAU pahoittelevat matkustajille aiheutuvaa haittaa. 

Työnseisauksen taustalla on työnantajan työehtosopimuksen vastainen toiminta. VR-Yhtymä on päättänyt, ettei se ilmoita enää jatkossa työvuoroluetteloiden ulkopuolella oleville veturinkuljettajilleen seuraavan vuorokauden työvuoroja kuten tähän saakka työehtosopimuksessa sovitulla tavalla.

Käytännössä tämä johtaa siihen, että veturinkuljettajien tulee itse tarkastaa työvuoronsa VR:n tietojärjestelmästä myös ollessaan vapaalla, vuosilomalla tai sairauslomalla. Muutosta työnantaja on perustellut muutoksilla tietojärjestelmässä. 

Henkilöstöä ei otettu mukaan muutoksen valmisteluun 

Rautatiealan Unionin RAU:n puheenjohtaja Tero Palomäki on äärimmäisen pettynyt VR:n henkilöstöpolitiikkaan, jossa yhteistoimintalakia käytetään pelkästään lyömäaseena henkilöstöä kohtaan eikä vuoropuhelun ja yhdessä tekemisen edistämiseen.

 - Yhteistoiminnan tasosta kertoo paljon, että yhtiössä on kehitelty uusia tietojärjestelmiä, mutta kehitykseen ei ole otettu henkilöstöä mukaan vaan tuotu pöytään valmis ratkaisu ja ilmoitettu että tämä me ollaan ostettu ja nyt se otetaan käyttöön.

- Se, että muutokset valmistellaan yhteistyössä työntekijöiden kanssa niin, että niihin pystytään valmistelussa vaikuttamaan ja että ne ovat linjassa lainsäädännön sekä sopimusten kanssa. Tämä pitäisi olla itsestään selvää kaikissa vastuullisissa organisaatioissa.

Rautatiealan Unioni RAU on vaatinut työehtosopimuksen vastapuolta Palvelualan työantajat PALTA:a puuttumaan jäsenyrityksensä toimintaan, koska tilannetta ei ole saatu ratkaistua työehtosopimuksen mukaisesti VR-Yhtymän sisällä. 

- VR hakee tässä säästöjä siirtämällä toimiston työtehtäviä veturinkuljettajille vapaa-ajalla tehtäväksi ilman korvausta, vähän samaan tapaan kuin lipunmyynnissä on siirrytty itsepalveluun erilaisten sovellusten kautta. Työnantajan työnjohtovalta ei kuitenkaan ulotu työntekijöiden vapaa-aikaan, joten VR:n menettely ei ole lainsäädännön mukainen ja se on työehtosopimuksen vastainen.

- Työehtosopimuksessa on nimenomaan sovittu, että työantaja ilmoittaa työt. Työntekijän tarkastamisvelvollisuus ja työaikakorvaus töiden tarkastamisesta poistettiin työehtosopimuksesta vuonna 2011.

See this content in the original post