Raidepuolue

View Original

VR yhteistyöhön Suomen kokkimaajoukkueen kanssa

VR kertoo, että junien ravintolapalvelujen suosio jatkaa kasvua.

- Ravintolavaunun valikoima täydentyy 16. lokakuuta maukkailla kotimaisilla keitoilla, jotka on kehitetty yhdessä Suomen kokkimaajoukkueen kanssa asiakkaidemme toiveita kuunnellen. Kehitämme juniemme ravintolapalveluita laatu ja aitous edellä.

Junamatkustuksen lisääntyessä junien ravintolapalvelujen kysyntä on vahvassa kasvussa. Viimeisen parin vuoden aikana asiakasmäärät ovat kasvaneet 20 %. Palvellaksemme entistä paremmin kasvavaa asiakaskuntaamme uudistimme vuonna 2018 koko ravintolavaunukonseptin, ja keväällä kerroimme investoivamme 24 miljoonaa euroa seitsemään uuteen ravintolavaunuun.

- Maisemaravintoloidemme puitteiden lisäksi kehitämme kunnianhimoisesti avintolavaunun valikoimaa. Yhdistimme hiljattain Suomen kokkimaajoukkueen kanssa voimamme herkulliseen tuotekehitysyhteistyöhön, josta syntyivät lämmittävät uudet keittoannokset junamatkoilla nautittaviksi.

Yhteistyöprojekti sai alkunsa halusta tuoda ravintolavaunun kestosuosikin lohikeiton rinnalle uusia makuelämyksiä. Lähtökohtana oli ennen kaikkea kotimaisuus ja laatu.

- Suomen luonto ja sen tarjoamat maut ovat maailman mittakaavassa huippuluokkaa. Siksi meille on joukkueena tärkeää tuoda näitä makuja ja kotimaista osaamista esille kaikessa tekemisessämme, Katja Tuomainen Suomen kokkimaajoukkueesta toteaa.

Ravintolavaunun tuotteista vastaavan tuotepäällikkö Tapio Kyllösen mukaan yhteistyö on sujunut mutkattomasti, sillä VR:n ja kokkimaajoukkueen arvomaailmat kohtaavat hyvin.

- Kokkimaajoukkue tekee tinkimätöntä työtä suomalaisen ruokakulttuurin etee, ja yhtä tinkimättömästi mekin haluamme kehittää ravintolavaunumme tarjontaa. Pyrimme aina löytämään maukkaimpia ja hinta-laatusuhteeltaan parhaita tuotteita asiakkaillemme.

- Joukkue tukee kotimaisia pientuottajia ja tätä kautta meillä on ollut hyvä tilaisuus tutustua uusiin tuottajiin. Esimerkiksi savuhirvikeiton hirvenliha tulee Kuusamosta ja peruna Pohjanmaalta. Keittojen liemipohjat keitetään Korialla ja keitot valmistaa reseptimme mukaan käsityönä luottokumppanimme Kruunu Herkku Juvalla Etelä-Savossa.

Raiteilla kulkeva ravintola on monella tapaa erityinen ympäristö ja ravintolavaunun tuotteiden kehityksessä on otettava huomioon esimerkiksi tilojen rajallisuus, tarjoilun sujuvuus ja tietenkin junamatkustajien mieltymykset.

- Ideoimme alkuun noin kymmenkunta eri keittovaihtoehtoa, joita lähdimme kehittämään yhdessä. Näistä parhaimmat valikoituivat asiakkaiden testattavaksi, ja jalkauduimme juniin keräämään palautetta – oli ilahduttavaa nähdä, kuinka pieteetillä asiakasraatimme jäsenet suhtautuivat koemaistatuksiin. Saimme paljon hyviä ajatuksia, joiden pohjalta hioimme voittajareseptejä vielä entisestään, Tuomainen sanoo.

Junien asiakaskunta on laaja ja matkustajat tulevat eri puolilta Suomea. Uusien tuotteiden kehityksessä keskityttiin rakentamaan makuja, jotka sopivat koko perheelle ja erilaisiin ruokavalioihin. Kehityksen lopputuloksena syntyivät täyteläinen savuhirvikeitto ja pehmeä porkkana-inkiväärikeitto, joka täysin kasvipohjaisena sopii monen erityisruokavaliota noudattavan lautaselle.

- Yhteistyö VR:n kanssa on ollut äärimmäisen mielenkiintoista. Asioita tehdään isolla mittakaavalla ammattimaisin ottein. Olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon yksityiskohtiin ja laadun varmistamiseen ollaan valmiita panostamaan, sillä tämä on itselleni tärkeintä.

Kaikissa kotimaan kaukojunissa on ravintolapalvelut: joko ravintolavaunu (n. 75 % vuoroista) tai kärrymyynti (n. 25 % vuoroista). Ravintolavaunun palveluita käyttää päivittäin yli 10 000 asiakasta. Suosituimmat ostokset ovat kahvi, vesi ja ruoka-annokset, joita myydään yli 200 000 vuodessa. Uudet kotimaiset keitot ovat ravintolavaunun kampanjassa 15.1. 2020 asti.