Raidepuolue

View Original

VR: Uusi italialainen ravintola ja uniikki kahvila päärautatieasemalle

VR:n mukaan Helsingin päärautatieaseman kehitys kiireettömäksi kohtauspaikaksi ottaa merkittävän askeleen loppuvuodesta, kun entiseen lippuhalliin avautuu Olivian italialainen ravintolakonsepti. Uudistuvaa aseman tarjontaa täydentää samoihin aikoihin hallin Elielinaukion puoleisen päädyn Löfbergs-kahvila.

Olivia-ravintolat sijaitsevat vilkkailla liikennepaikoilla kaupunkien ydinkeskustoissa, kuten Oslon keskusrautatieasemalla, Østbanehallenissa. Olivialla on yhdeksän ravintolaa Norjassa ja kaksi Ruotsissa, joista kaikki ovat saaneet inspiraationsa Italian eri kaupungeista. Helsingissä avattavan ravintolan vaikutteet tulevat Pohjois-Italiasta, Milanosta. Tiedossa on aitoja laadukkaista raaka-aineista valmistettuja italialaisia ruokia.

- Olivialla on vahva osaaminen ravintolatoiminnasta samankaltaisissa, kulttuurihistoriallisesti merkittävissä tiloissa. He toimivat tavalla, joka ei pelkästään säilytä vaan lisää merkittävän rakennuksen arvoa, VR Groupin kiinteistöyksikön hankepäällikkö Jani Jääskeläinen arvioi.

- Aseman upea arkkitehtuuri tulee näkymään vahvasti osana ravintolan sisustusta ja suunnittelua. Ravintolalle rakennetaan suuri ulkoterassi, joka tuo Olivian tunnelman osaksi kaupunkikuvaa, Olivia Groupin toimitusjohtaja Hans Petter Hauge toteaa.

Upean jugendhallin Elielinaukion puoleisessa päädyssä viihdytään jatkossa hyvän ruoan ja juoman parissa. Aiemmin toimistotilana palvelleeseen, valtavilla ikkunoilla varustettuun tilaan avautuu samoihin aikoihin Olivian kanssa Löbergs-kahvila.

- Tähtäimenä on luoda yhteistyössä Löfbergs-kahvipaahtimon kanssa uniikki kahvilakokonaisuus, joka on tunnettu kaupungin parhaasta aamiaisesta, laadukkaasta kahvilavalikoimasta, lounaasta sekä illaksi mukautuvasta afterwork-tarjonnasta, kahvilaa operoiva Henri Häkkinen HH Ravintoloista kuvailee.

Entinen lippuhalli on toiminut viime maaliskuusta saakka pop up -näyttely- ja tapahtumatilana. Tammikuun lopussa sulkeutuvassa Kulttuurihallissa on järjestetty turvallisuusvaatimukset huomioon ottaen monenlaisia tilaisuuksia, esityksiä sekä kuukausittain vaihtuvia näyttelyitä valokuvataiteesta kuvanveistoon ja videoinstallaatioon.

Päärautatieaseman asteittain etenevässä mittavassa kehityshankkeessa koko Eliel Saarisen upea luomus käydään läpi sekä kunnostustarpeiden että asiakaskokemuksen osalta. Tavoitteena on tehdä asemasta entistä viihtyisämpi ja turvallisempi kaupunkilaisten sekä junaa odottavien kohtaamispaikka. Vastuullisuus korostuu kehityshankkeessa niin suojellun kiinteistön kunnostamisessa kuin hiilineutraaleissa energiaratkaisuissa.

- Asemalle on toivottu paikkoja, joihin voisi aidosti pysähtyä viettämään aikaa rakennuksen ainutlaatuisesta tunnelmasta nauttien. Olivia sekä uusi kahvila vastaavat tähän tarpeeseen ja antavat ihmisille hyvän syyn vierailla asemalla ilman matkustusaikeita. Tämä kunnioittaa Eliel Saarisen alkuperäistä näkemystä Päärautatieasemasta Helsingin sykkivänä sydämenä, Jääskeläinen lupaa.

(Kuva: VR/Tuomas Uusheimo)